Kaiken kaikkiaan 126 maan EU-yhteistyöstä Euroopan unionin kanssa vastaava Urpilainen on muun muassa hiljattain osallistunut kokouksiin, joissa on pohdittu EU:n toimintalinjoja Nigerissä ja Gabonissa juuri tapahtuneiden vallankaappausten jälkeen. Nigerissä EU:lla on ollut paljon erilaisia hankkeita meneillään.

Elokuun puolivälissä Urpilainen oli mukana SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Siellä kuultiin monen jo ennakoima asia: Puheenjohtaja Sanna Marin pyysi Urpilaista puolueen presidenttiehdokkaaksi tammikuussa käytävissä presidentinvaaleissa. Urpilainen lupasi harkita vakavasti.

Politiikassa tällainen koreografia tapaa johtaa ehdokkuuteen. Tätä Urpilainen ei kuitenkaan vielä sano. Harkinta on käynnissä.

Urpilaisen mukaan ehdoton takaraja ilmoittaa ja lyödä kiinni lopullinen päätös presidenttiehdokkuudesta on marraskuuhun mennessä.

KUN hän pian palaa kotimaasta kesätauon jälkeen Brysseliin, hän aloittaa keskustelut komissiossa siitä, miten ehdokkuus on yhteensovitettavissa komisaarin tehtäviin.

– On olemassa ohjeistus, että komissaari voi jäädä vaalivapaalle kampanjoinnin ajaksi. Viime kädessä komission puheenjohtaja päättää asiasta. On tärkeä käydä keskustelut siitä, mikä on hänen näkemyksensä.

Urpilainen painottaa haluavansa hoitaa komissaarin tehtävän, myös tulevan syksyn velvoitteet, hyvin ja vakavasti.

– Suomella on yksi komissaari. Se olen minä.

Vaalivapaan aikana toinen komissaari hoitaisi Urpilaisen tehtäviä oman työnsä ohella. Toista komissaaria ei siis nimitettäisi tilalle komission ulkopuolelta.

Onko vaaraa, että nykyinen pääministeri Petteri Orpo (kok.) nimittäisi armotta kokoomuskomisaarin, jos lähtisit kampanjaan jo aiemmin?

– Meillä on vaalivapaakäytäntö. Vaalivapaan aikana tehtäviä hoitaa joku toinen nykyinen komissaari. Sellaista käytäntöä ei ole, että Suomi voisi lähettää jonkin toisen komissaarin vaalivapaasijaiseksi.

Orpo itse on kertonut Demokraatille, ettei ole edes pohtinut komissaarinimitystä Urpilaisen tilalle. Pääministeri kertoo pitävänsä täysin selvänä, että Urpilainen saa järjesteltyä ehdokkuusasiat komission päässä kuntoon.

Moni toimittaja on yrittänyt saada Urpilaista vahvistamaan jo nyt, että presidenttiehdokkuus on varma. Yksi tapa on ollut udella asiaa näin:

Käytännössä kai voidaan kuuluttaa kirkossa, että ei ole mahdollisuutta enää perääntyä?

– Elämässä ja politiikassa kaikki on mahdollista. Koskaan ei olla yhden kortin varassa. Minun mielestäni meillä on ollut puoluejohdon kanssa hyvät keskustelut. Aikataulusta ja eri vaihtoehdoista on käyty keskustelua rakentavassa hengessä. Puoluejohdossa on myös ymmärretty ne rajoitteet, joita komissaarin tehtävään liittyy, hän vastaa.

URPILAINEN on kiertänyt paljon Suomea kesän aikana ja tavannut SDP:n puolueväkeä. Hänen havaintonsa on, että SDP:n sisäinen fokus on viikonlopun Jyväskylän puoluekokouksessa.

– SDP onnistui eduskuntavaaleissa hyvin. Saatiin vaalivoitto. Sen jälkeen – voi ehkä sanoa että vähän kaikkien yllätykseksi – Sanna Marin ilmoitti lopettavansa puheenjohtajana.

SDP keskittyy nyt niin uuden puheenjohtajan kuin myös puoluesihteerin valintaan.

Urpilainen pitää tärkeänä, että myös uudella puoluejohdolla on roolinsa ja sanansa sanottavana presidentinvaaliasioihin.

Kun tai jos Urpilainen lähtee presidentinvaaleihin, hän joutuu puntaroimaan, millä tavalla puolue on hänen tukenaan ja myös satsaa vaalikampanjaan. Orpon horjuva hallitus voi herättää SDP:ssä pohdintaa, että rahaa saatetaan tarvita jossain vaiheessa uusiin eduskuntavaaleihinkin.

Pystytkö sataprosenttisesti luottamaan siihen, että puolue olisi täysillä takanasi presidentinvaalissa ja myös kampanjapanosta tulee?

– Tämä on tietenkin yksi asia, joka harkinnassa täytyy ottaa huomioon. Eli mikä on valmius ja tuki kentällä tehdä töitä ja kampanjoida. Mutta vielä tärkeämpää itselleni on, vastaanko itse niitä ominaisuuksia, joita presidentiltä odotetaan, pystynkö ehdokkaana tarjoamaan vaihtoehdon, jolle on kysyntää.

Urpilainen muistuttaa, että hänen kohdallaan kysymys olisi nimenomaan puolueen ehdokkuudesta, ei valitsijayhdistyksestä.

Hän sanoo pitävänsä tärkeänä, että löytyy todellinen tuki sille, että hän “avoimesti tunnustaa värinsä, näyttää oman punaisuutensa” ja asettuu ehdokkaaksi.

URPILAINEN olisi tulossa ehdolle verrattain myöhään muiden pääpuolueiden tai keskeisimpiin valisijayhdistysten ehdokkaisiin nähden. Hän huomauttaa, että kampanja-ajat kaikissa vaaleissa ovat lyhentyneet. Aikoinaan eimerkiksi Tarja Halosen presidentinvaalikampanja käynnistyi vasta joulukuussa.

– Aika poikkeuksellista on, että todellinen kampanjointi kestäisi kovin paljon yli kahta kuukautta.

MEDIAN tarinoittaessa Urpilaisen ehdokkuutta esiin on nostettu, että SDP:n edelliset presidentinvaaliehdokkaat Paavo Lipponen ja Tuula Haatainen saivat selvästi alle 10 prosentin äänisaaliit. Nyt samanlaista kohtaloa tarjotaan Urpilaiselle.

Miten selätät tämän?

– Lähtöasetelma on nyt hyvin erilainen. Vuonna 2012, kun Paavo oli puolueen ehdokkaana ja oli hyvä ehdokas, Niinistö oli kuitenkin hyvin vahva ennakkosuosikki vaaleihin lähtiessään. Kun Tuula oli ehdokkaana 2018 ja teki myös hyvän kampanjan, oltiin tilanteessa, jossa Niinistön suosio oli niin vahva, että hänet valittiin jo ensimmäisellä kierroksella. Jos sen sijaan miettii näitä vaaleja edeltäneitä vaaleja, kyllähän sosialidemokraattiset kandidaatit ovat pärjänneet erinomaisen hyvin.

MONI nähnee Urpilaisen päävastustajaksi ensimmäisellä kierroksella valitsijayhdistyksen ja vihreiden tukeman Pekka Haaviston. Urpilaisen pitäisi nousta ensin Haaviston kantaan kyselyissä ja mielellään ohi, jotta voisi hyötyä myös taktisista äänestäjistä.

Se, että Urpilainen itse puhuu “punaisuutensa näyttämisestä”, saattoi jo sisältää pientä piikkiä Haavistolle.

– En ole yhtään punainen, Haavisto nimittäin sanoi hiljattain Ilta-Sanomien haastattelussa.

Urpilainen ei lähde kommentoimaan ehdokkaiksi jo asettuneiden sanoja tai vastaamaan, oliko kyseessä viesti Haaviston suuntaan.

Urpilainen painottaa, että hänelle on ollut alusta asti hyvin selkeää, että hän toimisi sosialidemokraattisen puolueen ehdokkaana.

– Olen liikkeen entinen puheenjohtaja ja sen arvot – oikeudenmukaisuus, työ, tasa-arvo, ihmisoikeudet, solidaarisuus ja demokratia – ovat minulle tärkeitä. En koe mitään tarvetta tätä peitellä.

RASISMIKESKUSTELU on pyörinyt kuumana Suomessa viimeiset kuukaudet. On pohdittu, kärsiikö Suomen maakuva.

Komissaari Urpilainen toteaa, että Suomen tapahtumia seurataan maailmalla. Lausunnot leviävät.

– Tämä vaikuttaa myös Suomen maakuvaan ja brändiin.

– Kyllähän Sanna Marin oli pääministerinä valtavan näkyvä ja tunnettu hahmo. Sitä oli ehkä koko hallitus, koska se oli poikkeuksellisesti naisvetoinen.

Urpilaisen mukaan monet kyselevät maailmalla, miksei Marin jatka pääministerinä. Heidän on vaikea ymmärtää, miksei niin suositun henkilön työ jatkunut.

– Senkin takia huomio ja mielenkiinto Suomea kohtaan on suurta.

Urpilaiselta on kyselty Brysselissä ja ylipäänsä työmatkoilla, millainen Suomen nykyinen hallitus on. On haluttu tietää, mitä on yksittäisten ministereiden lausuntojen taustalla, millaisia persoonia he ovat ja mitä hallitus haluaa edistää.

– On hyvä olla tietoinen, että tässä avoimessa ja hyvin verkottuneessa maailmassa emme ole missään omassa kuplassa.

URPILAISEN havainto neljä vuotta komissaarina työskenneltyään on, että vastakkainasettelu ja polarisaatio ovat lisääntyneet Suomessa.

Vahvuutemme on perinteisesti on ollut se, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. On pystytty kunnioittamaan toisia ja katsomaan silmiin. Urpilainen on ollut ylpeä Suomen eduskunnasta ja siitä, että sen kuppilassa on oltu kavereita, vaikka täyistuntosalissa on otettu tiukasti yhteen.

Nyt hän on kuitenkin huolissaan, onko jatkossakin näin.

– Pienen kansakunnan vahvuus on ollut keskinäinen kunnioitus ja luottamus. Minulle luottamus on myös turvallisuuskysymys. Jos et pysty luottamaan toiseen ihmiseen, se synnyttää epäluottamusta, joka on kytköksissä myös turvattomuuden kokemiseen. Tässä mielessä on tärkeää, että Suomessa puhuttaisiin siitä – miksei myös presidentinvaaleissa – miten yhteiskunnan yhtenäisyyttä ja keskinäistä luottamusta voidaan vahvistaa.

KOKOOMUKSEN presidenttiehdokkaaksi lupautunut professori Alexander Stubb julkaisi jo viime vuoden syksynä videon, jossa myönteli kenties jo mahdollista presidenttiehdokkuuttaankin ennakoiden, erilaisia virheitään Venäjään suhtautumisessaan.

Presidenttiehdokkaiden menneiden vuosien Venäjä-kantoja käytäneen tarkalla kammalla vaalitaistelussa läpi.

Koetko, että sinulla on tarvetta oikoa jotain tai irtisanoutua jostakin?

– Minun täytyy sanoa, että minä vähän vierastan tätä nyt Suomessa syntynyttä keskustelua menneiden syntien syyttelystä ja osoittamisesta. Koen esimerkiksi epäoikeudenmukaisena, miten presidentti Halosta arvostellaan hänen presidenttikaudestaan, kun olen seurannut läheltä hänen työtään ja linjaansa, jota presidentti Niinistö myös jatkoi.

Urpilainen kertaa, miten tuolloin ajatus oli pyrkiä luomaan vakautta Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin.

– Uskottiin siihen, että taloudellisella yhteistyöllä pystytään myöskin edistämään tiettyjä arvoja. Tämähän oli hyvin laajasti ajateltu käsitys myöskin Kiinan suhteen eli että kun Kiinaan leviää markkinatalous, sitä kautta leviäisi myöskin demokratia ja oikeusvaltioperiaate.

Urpilainen toteaa, että politiikkaa tehdään aina ajassa, niillä tiedoilla ja informaatiolla, joka kussakin hetkessä on käytettävissä.

– Se, että nyt sitten jälkikäteen lähdetään kyseenalaistamaan, haukkumaan tai vetämään mattoa jollakin lailla siltä politiikalta tai toiminnalta, on minulle hyvin vierasta. Totta kai on hyvä arvioida, onko tehty jonkinlaisia virheitä ja miten nyt toimisimme toisin, mutta sellainen valtava syyttely ja kierrokset, joille keskustelua on käyty, on aika hurjaa.

JUTTA Urpilainen kertoi julkisuuteen kannattavansa Natoa viime vuoden toukokuussa hieman ennen silloista pääministeriä Sanna Marinia. Jo maaliskuussa hän sanoi julkisuuteen uskovansa Suomen liittyvän Natoon. Venäjä oli hyökännyt helmikuussa Ukrainaan.

Vaikka Urpilainen toi kantansa julki, hän varoi, ettei lähde komissaarin roolissa ohjeistamaan, miten hallituksen pitäisi toimia tai kansanedustajien äänestää.

– Minun mielestäni Suomen Nato-prosessi hoidettiin esimerkillisellä tavalla ja valtion instituutiot ja johto toimivat hyvin yhtenäisesti.

Urpilainen johti SDP:tä 2008-2014. Hän muistelee mielenkiintoisella tavalla tuota aikaa:

– Vaikka minulla itselläni olisi voinut tuolloin olla valmiuttakin käydä keskusteluja Suomen Nato-jäsenyydestä, tulkintani ja arvio SDP:n kentän tunnoista ja mielipiteistä oli se, että meidän kenttä ei olisi ollut siihen valmis.

SDP:N kesäkokouspuheessaan Urpilainen sanoi, että keskeisin Suomen kansainvälistä asemaa määrittävä tekijä on Euroopan unionin jäsenyys, jonka puolustamiseen tarvitaan poliittista johtajuutta.

Kuulija saattoi jäädä pohtimaan, tarkoittaako hän, ettei EU:ta pidä unohtaa Nato-aikana, vai sisältyykö viestiin myös huoli siitä, että Donald Trump palaisi valtaan. Se voisi heikentää USA:n panosta Natossa.

Urpilainen sanoo, että hänestä on ymmärrettävää, että Suomessa on puhuttu paljon Natosta. Liittyminen puolustusliittoon oli historiallinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen käänne.

Komissaarin mukaan yhtä paljon voisi keskustella myös siitä, mitä Suomi haluaa EU-jäsenyydeltä ja miten voisimme hyödyntää jäsenyyttä työkaluna vaikkapa investointien saamisessa ja samalla myös osaamisemme viemisessä eteenpäin Eurooppaan.

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen pian 30 vuotta.

– Olen käyttänyt sellaista vertauskuvaa, että se alkaa vähän muistuttaa 30 vuoden avioliittoa, että ei jaksa enää ihan innostua samalla lailla kuin silloin ensimmäisinä vuosina. Silloin siitä tulee vähän itsestäänselvyys. Kuitenkin jos katsotaan EU:ta yhteisönä, kyllähän se huomioi poikkileikkaavasti koko yhteiskunnan eri politiikkasektorit ja on meidän keskeisin viitekehyksemme.

KUTEN Suomessa koko Euroopan tasolla näkyy kehitystä, jossa maltillinen oikeisto ryhtyy yhteistyöhön oikeistopopulistien tai radikaalioikeiston kanssa.

– Eurovaalit käydään ensi kesänä. Iso kysymys on, mikä sen jälkeen on Euroopan parlamentin kokoonpano. Samaa maltillisen oikeiston halukkuutta tehdä yhteistyötä radikaalioikeiston kanssa näkyy myös Euroopan parlamentissa. Se muuttaisi aika paljon parlamentin dynamiikkaa, Urpilainen sanoo.

Sosialidemokraatteja edustavaa Urpilaista kehitys huolestuttaa.

– Jos itse uskon oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, ne eivät ehkä ole ne ydinarvot, joita tämä koalitio on edistämässä kansallisesti eikä Euroopassakaan.

Oikeiston yhteistyön vahvistuminen herättää myös kysymyksen vihreän siirtymän ja EU:n hiilineutraalisuustavoitteen 2050 onnistumisesta.

SUOMESSA perussuomalaiset pohtii uudelleen suhtautumistaan EU:hun. Puolue on 2019 linjannut Suomen EU-eron olevanpitkän aikavälin tavoite.

– Minun on vaikea ymmärtää sitä, että meillä aidosti on voimia, jotka uskovat siihen, että Suomen etu olisi käpertyä sisäänpäin ja irtautua eurooppalaisesta yhteistyöstä, Urpilainen sanoo ja nostaa esimerkkinä esiin murheita, joita Brexit on tuonut Britannialle.

Hän muistuttaa myös, miten korona ja sota Ukrainassa ovat osoittaneet Euroopan yhtenäisyyden tarpeen. Siksi hänen on vaikea ymmärtää minkäänlaista EU-erolla flirttailua.

EDUSKUNTARYHMÄN kesäkokouksessa Urpilainen nosti esiin myös kristillisen ihmiskäsityksen.

– Suomen suunta nojaa eurooppalaisiin arvoihin ja ihmiskäsitykseen. Eurooppalaisille on vuosisatoja saarnattu kristillisestä ihmiskäsityksestä, hän sanoi.

Kristilliseen ihmiskäsitykseen on vedottu myös Unkarin tyyppisissä valtioissa, toki erilaisesta lähtökohdista.

– Se on tietenkin minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Minä koen myöskin, että se on hyvin laajasti Suomessa jaettu ihmiskäsitys, Urpilainen perustelee sanavalintaansa.

– Me suomalaiset olemme kuitenkin siihen kasvaneet, että jokainen ihminen on samanarvoinen. Ihmisarvo on jakamaton, se ei riipu siitä, minkä näköinen olet, mistä tulet tai millaiset ominaisuudet sinulla on vaan jokainen ihminen on yhtä arvokas. Halusin sen mainita. Se on ollut suomalaisen hyvinvointivaltion yksi tärkeä perusprinsiippi, hän jatkaa.

Perinteinen presidentinvaalikysymys kuuluu, toivottaisiko ehdokas Jumalan siunausta tasavallan presidentin uudenvuoden puheen lopuksi. Sauli Niinistö on tavannut tehdä näin.

Urpilainen sanoo jälleen, että on vaikea vastata kysymykseen, kun hän ei ole vielä edes presidenttiehdokas.

– Minä luulen, että minun uskonnollinen vakaumus on varmaan ollut kaikille selvä hyvin pitkään, hän sanoo myöhemmin, mikä voidaan tulkita myönteiseksi vastaukseksi varsinaiseen kysymykseen.

MAAILMANPOLITIIKASSA on puhuttu pitkän autoritaaristen valtioiden vahvistumisesta. Niin kutsutut BRICS-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka kutsuivat hiljattain järjestöönsä kuusi uutta maata, muun muassa öljymaat Saudi-Arabian, Arabiemiraatit ja Iranin.

– Me elämme vahvassa geopoliittisessa kilpailutilanteessa. Kiina ja Venäjä ovat selkeästi ilmoittaneet tavoitteekseen murtaa lännen hegemonian. Heille molemmille varmasti myös BRICS-maiden yhteisö on tapa vahvistaa liittolaisuuksia globaalin etelän maiden kanssa, Urpilainen sanoo.

Hän tietää, että uusia maita olisi pyrkimässä järjestöön, jopa kymmenittäin. Hän uskoo, että monien globaalin etelän maiden intressi liittyä BRICSiin on taloudellinen. BRICSin luoma kehityspankin ajatellaan olevan väylä uusien investointien saamiseksi.

BRICS-maiden strategisessa tavoitteessa on komissaarin mukaan vielä kysymysmerkkiä. BRICS-valtioissakin on eroja, esimerkiksi Intia jakaa pitkälti läntisiä arvoja kuten demokratiaa.

Urpilainen tiivistää, ettei maailma ole enää USA ja Venäjä tai USA ja Kiina. Se on paljon moninapaisempi.

– Ei kilpailla vain napojen kesken vaan myös napojen lukumäärästä. Syntyy erilaisia alueellisia voimayksikköjä. Esimerkiksi Persianlahden maat nostavat hyvin voimakkaasti profiiliaan. Heillä on tietenkin myös taloudellisia resursseja tehdä investointeja ja saada vaikutusvaltaa.

Maailma on murrostilassa. Urpilainen mainitsee Saksan liittokansleri Olof Scholzin käyttäneen sanaa Zeitenwende.

– Me olemme uuden ajan kynnyksellä. Euroopalle on tärkeätä, että pystymme puolustamaan sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestelmää. Eli voima ei ratkaise vaan meillä on yhteisiä pelisääntöjä, jotka ohjaavat kansainvälistä toimintaa.