Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Pro aikoo selvittää jäsenmaksuperinnän keskeyttämisen laillisuuden – ”Vähän tällainen rusinat pullasta -tapa hoitaa asioita”

Teknologiateollisuus kertoo, että sen jäsenyritykset pidättäytyvät toistaiseksi Ammattiliitto Pron ay-jäsenmaksujen perinnästä ja tulouttamisesta. Työnantajaliiton mukaan jäsenmaksuperinnän keskeyttäminen on vastatoimi Pron sunnuntaina ilmoittamalle laajalle lakolle teknologiateollisuudessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pron mukaan työnantajien toimenpiteestä ei aiheudu tässä vaiheessa mitään haittaa eikä järjestön jäsenten tarvitse tehdä mitään. Pron ja työttömyyskassan jäsenyys, edut ja muut palvelut ovat normaalisti jäsenten käytössä, Pro sanoo verkkosivuillaan.

Pro kertoo tiedotteessaan, että työnantajat tilittävät jäsenmaksut Prolle viimeistään kuuden kuukauden kuluessa jäsenmaksujen maksamisesta. Pro seuraa tilannetta työnantajaperinnässä olevien jäsenten osalta ja on tarvittaessa yhteydessä jäseniin.

– Työnantaja tilittää jäsenmaksuja meille muutaman kerran vuodessa. Uskon, että työehtosopimukset on ratkaistu moneen kertaan ennen kuin asiasta tulee mitään isompaa ongelmaa, sanoo Pron teollisuussektorin johtaja Anssi Vuorio.

– Olemme viestittäneet jäsenistölle, että ei kannata huolestua, hän sanoo.

Vuorion mukaan Teknologiateollisuuden toimien laillisuus aiotaan kuitenkin selvittää. Pron puheenjohtaja Jorma Malinen huomauttaa, että jäsenmaksuperintä on Pron ja työnantajan välisessä työehtosopimuksessa.

– On sinänsä mielenkiintoista, että teknologiateollisuus voi katsoa, mitä sopimusehtoja he noudattavat ja mitä eivät. Meitä he vaativat noudattamaan kaikkia sopimusehtoja. Tämä on vähän tällainen rusinat pullasta -tapa hoitaa näitä asioita, Malinen sanoo.

Malinen ei muista koskaan aikaisemmin törmänneensä vastaavaan.

– Tuntuu, että ideologia on siellä niin kova, että kaikki mahdolliset keinot vaikeuttaa sopimustoimintaa ollaan valmiita ottamaan käyttöön.

Pro uhkaa kahden viikon lakolla kuudessakymmenessä Teknologiateollisuuden jäsenyrityksessä 27. tammikuuta alkaen.

– Päätös jäsenmaksuperinnän jäädyttämisestä perustuu lakosta ja lakonuhasta aiheutuviin menetyksiin. Jäsenmaksuilla rahoitetaan myös uhkaamassa olevaa laajaa työtaistelua, eikä työnantaja voi olla tukemassa tällaista toimintaa jäsenmaksuperinnällä, sanoo Teknologiateollisuuden neuvottelujohtaja Jarkko Ruohoniemi tiedotteessa.

STT–Viivi Salminen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE