Bidenin hallinnon talouspolitiikasta esimakua antaa koronaelvytyspaketti, joka on valmisteltu jo ennen varsinaista presidenttikauden alkua. Tuon paketin koko on lähes 2 000 miljardia dollaria. Summa pitää sisällään monia maan kansalaisten taloudellista tilannetta helpottavia toimia, kuten kaikille kotitalouksille jaettavan elvytysshekin, korotuksia työttömyyskorvauksiin, tukea vuokrien maksuun sekä ruoka-avun laajentamisen. Samalla tuplataan myös liittovaltion asettama minimipalkka 15 dollariin tunnilta.

Progressiivisesta paketista vieläkin prog­ressiivisemman tekee se, että toimet katetaan kokonaisuudessaan ottamalla lisää julkista velkaa. Kysyttäessä Biden on todennut, että tässä tilanteessa lisävelan hinta on selvästi matalampi kuin lasku siitä, että velkaa ei otettaisi. Näin siitäkin huolimatta, että Yhdysvaltojen julkinen velka kasvoi nopeasti jo ennen koronakriisiä.

Näyttää siltä, että talousajattelussa suhtautuminen julkiseen velkaan on ainakin hetkellisesti muuttunut paljon myönteisemmäksi. Tämä oli havaittavissa monien ekonomistien puheenvuoroissa jo ennen koronakriisiä, mutta nyt käännös alkaa näkyä myös talouspolitiikan linjassa – sekä esityksissä että niiden käsittelyssä julkisuudessa.

On kiinnostavaa nähdä, miten muilla keskeisillä talousalueilla Yhdysvaltojen talouspolitiikan käännökseen reagoidaan. Varsinkin jos elvytys- ja investointipolitiikka toimii ja haluttuja tavoitteita aletaan saavuttaa, olisi ihmeellistä, jos muualla kehitystä jäätäisiin vain katselemaan. Talout­ta dynamisoiva ja rakennemuutosta edistävä finanssipolitiikka on nimittäin valtava kilpailuetu.

On siis hyvin mahdollista, että myös Euroopassa talouspolitiikka muuttuu tulevina vuosina progressiivisemmaksi ja julkisesta taloudesta otetaan jatkuvasti enemmän irti. Vaikka talouskurista edelleen puhutaan, meillä ei ehkä ole siihen enää varaa.