Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

PTT ennustaa: Ruoan hinta laskuun ensi vuonna

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ruoan voimakas hinnannousu on vähitellen taittumassa, ennakoi Pellervon taloustutkimus maa- ja elintarviketalouden ennusteessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tänä vuonna hinnat nousevat vielä 8,5 prosentin tahtia viime vuoteen verrattuna, mutta hintojen nousu on hidastunut alkuvuodesta. Ensi vuonna hinnat lähtevät jo noin kahden prosentin laskuun.

Muutos ei ole kuitenkaan kovin suuri, kun hinnat ovat parissa vuodessa kohonneet noin viidenneksen. Taso jää edelleen korkealle ja ennakoimattomat tekijät voivat heilauttaa kehityksen suuntaa.

-  Kun on nähty tällaisia kovia nousuja, niin jos hinnat ensi vuonna laskevat kaksi prosenttia niin se ei tee kovin isoa lovea uuteen hintatasoon. Sitten tässä on vielä paljon epävarmuustekijöitä, jotka voivat heijastua raaka-aineiden hintoihin maailmanmarkkinoilla ja sitä kautta myös Suomen hintoihin, toteaa tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg STT:lle.

Hintojen nousun hidastuminen kuitenkin merkitsee, että ruoka ei tällä hetkellä enää ole merkittävä inflaatiota kiihdyttävä tekijä.

KOTITALOUKSIEN keskimääräinen ruokalasku kasvoi euroissa mitattuna viime vuonna, mutta ruoan suhteellinen osuus kulutusmenoista säilyi lähes ennallaan. Kuluttajat ovat entistä herkempiä hintojen nousulle ja ovat osin siirtyneet edullisempiin tuotteisiin. Kaupat seuraavat kuluttajien käytöstä ja kampanjoivat hinnoilla.

Vaikutukset näkyvät myös tuottajapäässä. Luomumaidon tuotanto on laskenut kuusi prosenttia, osin tiukentuneen tuki- ja valvontabyrokratian, osin kysynnän vähentymisen myötä. Vaikutus näkyy muissakin luomutuotteissa.

- Kulutuskäyttäytyminen muuttuu, ja epävarmuutta aiheuttaa se, missä määrin muutokset ovat pysyviä ja missä määrin ne palautuvat. On kiinnostavaa nähdä, lähteekö luomun kysyntä kasvuun, kun ostovoima kohenee, Forsman-Hugg sanoo.

KOKO elintarviketeollisuuden suhdanne pysyy tänä ja ensi vuonna verraten heikkona sekä Suomessa että EU:ssa, kun kuluttajakysyntä laskee ja vientihinnat kääntyvät alaspäin. Viime vuonna Suomen elintarvikeviennin arvo ylitti kaksi miljardia euroa, osin vientihintojen nousun myötä. Tämä vuosi näyttää heikommalta, kun vienti Kiinaan vähenee ja vientihinnat ovat laskussa.

- Elintarvikeviennin kasvu olisi hyvin tärkeää, koska sitä kautta saisimme lisää rahaa ruokaketjuun. Tällä hetkellä viennin näkymä ei ole kovin hyvä, vaan näyttäisi siltä, että viennin arvo vähän laskee tänä vuonna, Forsman-Hugg sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE