Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

28.9.2021 07:07 ・ Päivitetty: 28.9.2021 08:28

Tyly ennuste: Ruuan hinta nousee rajusti ensi vuonna – lihan kokonaiskulutus Suomessa jatkaa laskuaan

iStock

Ruuan hinta lähtee ensi vuonna voimakkaaseen kasvuun, ennustaa Pellervon taloustutkimus (PTT). Hinnat kohoavat 1,8 prosenttia, mikä on enemmän kuin ennakoitu kuluttajahintojen yleinen nousu.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Ruuan hinnan nousu Suomessa on vuonna 2021 maltillista, noin 0,3 prosenttia, mutta se alkaa nopeutua jo loppuvuodesta, arvioi PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg tiedotteessa.

PTT:n mukaan elintarvikkeiden hinnan kohoaminen johtuu kustannusten kasvusta. Samaan aikaan kuluttajien ostovoima nousee palkankorotusten myötä, mikä antaa mahdollisuuden siirtää kustannusten kasvua hintoihin.

Tämän vuoden heikko sato ja kustannusten nousu syövät maatalouden kannattavuutta. Erityisesti lannoitteiden, rehun ja rakentamisen hinnat ovat nousseet.

–  Maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna dramaattisesti, jopa viidenneksellä, ja ensi vuonnakin laskua tulee kahdeksan prosenttia, Forsman-Hugg sanoo.

Kuivasta keväästä ja paahteisesta kesästä ovat kärsineet kaikki viljat, etenkin ohra. Kotieläintiloilla voi tulla puute rehuviljasta, ja esimerkiksi vehnää ei juurikaan riitä vientiin.

–  Heikko sato nostaa edelleen rehujen hintaa ja lisää kotieläintilojen kustannuksia. Samalla esimerkiksi lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat jopa kaksinkertaistuneet, kertoo PTT:n vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.

Sen sijaan elintarviketeollisuus on jo toipumassa korona-ajan notkahduksesta talouskasvun ja kysynnän vahvistumisen myötä. Tuotannon määrä ja yritysten liikevaihto palautuvat, mihin vaikuttavat myös ravintolarajoitusten purku ja erilaisten tapahtumien lisääntyminen.

Sianlihan tuottajat vaikeuksissa

PTT ennustaa, että lihan kokonaiskulutus Suomessa jatkaa laskuaan. Naudanlihan kulutus putoaa loivasti. Sianlihassa pudotus on jyrkempi.

Sen sijaan siipikarjanlihan kulutus jatkaa suhteellisen tasaista nousuaan. Ennusteen mukaan siipikarjanlihan kulutus ylittää sianlihan kulutuksen ensi vuonna.

Sianlihan tuottajat ovat erityisen vaikeassa tilanteessa. Tuotanto on kasvanut viime vuosina, kun vienti Kiinaan on lisääntynyt.

Nyt Kiina ei enää vedä entiseen tapaan ja EU:ssakin on ylitarjontaa sianlihasta. Samalla sianlihan kulutus vähenee, mutta kustannukset nousevat.

–  Kuilu tuotannon ja kotimaisen kulutuksen välillä kasvaa, mutta tuotantoa ei pystytä sopeuttamaan kovin nopeasti. Toisaalta tuotannon pieneneminen pudottaisi yrittäjätuloa aina vain lisää. Uusia vientikohteita pitäisi löytää, mutta se on vaikeaa, kun EU:ssa on ylitarjontaa, sanoo PTT:n maatalousekonomisti Juuso Aalto-Setälä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU