Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Puolueellinen ja poliittisesti värittynyt” – Venäjä hermostui raportista

Venäjä oli vahvasti esillä, kun kansainvälinen tutkijaryhmä (JIT) esitteli keskiviikkona tuloksia malesialaiskoneen tuhosta Ukrainassa.

Venäjä pitää kansainvälisen tutkijaryhmän raporttia malesialaisen matkustajakoneen tuhosta puolueellisena ja poliittisesti värittyneenä, kertoo maan ulkoministeriön edustaja.

Ulkoministeriön virallisen edustajan Maria Zaharovan mukaan tutkijat ovat toistuvasti jättäneet huomiotta Venäjän esittämät tapaukseen liittyvät todisteet, vaikka Venäjä “on ainut joka lähettää tarkkoja tietoja ja julkistaa uusia yksityiskohtia”.

Tutkijoiden mukaan kone ammuttiin alas Venäjän alueelta tuodulla Buk-ohjuksella, joka laukaistiin separatistien hallussa olleelta alueelta. Tämän jälkeen ohjusjärjestelmä palautettiin Venäjälle.

Malaysia Airlines -yhtiön lento MH17 putosi Itä-Ukrainassa 17. heinäkuuta 2014. Kaikki koneessa olleet 298 ihmistä saivat surmansa. Heistä suurin osa oli hollantilaisia.

Jo ennen tutkimuksen julkistusta Kremlin puhemies Dmitri Peskov totesi lehdistölle, että koneen pudottanutta ohjusta ei ole voitu ampua separatistien hallitsemilta alueilta venäläisten tutkakuvien mukaan.

Ukrainan mukaan raportti todistaa Venäjän suoran sekaantumisen koneen pudottamiseen.

Ukrainan mukaan kansainvälisen tutkijaryhmän raportti malesialaisen matkustajakoneen tuhosta todistaa, että Venäjä on suoraan sekaantunut koneen pudottamiseen.

Lisää aiheesta

– Tämä lopettaa kaikki Venäjän yritykset vesittää tutkijaryhmän päätelmät levittämällä vääristynyttä tai tekaistua tietoa, sanottiin Ukrainan ulkoministeriön lausunnossa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE