Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puoluepoliittiset ryhmät jäivät taas kauas sitoutumattomista ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa

Sitoutumattomat ryhmät saivat yhteensä 360 paikkaa kaikkiaan 475 paikasta eli noin 80 % ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa. Samalla valtakunnallinen äänestysprosentti kasvoi edellisistä vaaleista 31,9 %:iin. Edellisissä vaaleissa aktiivisuus jäi alle kolmeenkymmeneen.

Puoluepoliittisista ryhmistä suurin oli vihreät, mutta senkin kannatus oli vain 6,7 %. Vasemmisto sai äänistä 5,9 % ja kokoomus 3,8 %. SDP:n kannatus oli 1,5 %.

Vaalit käytiin 13 ylioppilaskunnassa 7.–8. marraskuuta. Mukana tilastoinnissa ja laskennassa on myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY), vaikka sillä ei ole tänä vuonna vaaleja, vaan sen tulokset on huomioitu viime vuodelta. Tilastoinnissa ja laskennassa on siis mukana yhteensä kaikki 14 ylioppilaskuntaa.

Ylioppilaskuntien edustajistovaalit järjestetään joka toinen vuosi.

“On tosi hienoa, että äänestysaktiivisuus on taas kerran noussut sekä valtakunnallisesti tarkastellen että suurimmassa osassa yksittäisiä ylioppilaskuntia. Sähköisen äänestyksen entistä laajempi käyttöönotto sekä opiskelijoita koskevien asioiden näkyminen mediassa ja poliittisessa keskustelussa ovat varmasti osaltaan innostaneet entistä enemmän opiskelijoita äänestämään”, SYL:n pääsihteeri Eero Manninen arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE