Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Puolustusministeri Kaikkonen Ykkösaamussa: Puolustusvoimille lisärahoitusta jo seuraavaan lisätalousarvioon

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) tulee esittämään lisärahoitusta Puolustusvoimille jo seuraavaan lisätalousarvioon. Kaikkonen kertoi asiasta Ylen Ykkösaamussa tänään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ministerin mukaan Puolustusvoimilla on tarvetta lisärahoitukseen sekä nopealla aikataululla tänä vuonna että pitemmällä aikavälillä.

Pitkän aikavälin lisärahoituksella tarkoitetaan lisäyksiä valtion budjetin menokehyksiin.

Lisäpanostuksia tarvitaan hänen mukaansa sekä materiaalihankintoihin että henkilökuntaan.

-  Vaikkapa ihan huolto, ylläpito, varaosat, ovat käytännön esimerkkejä siitä, mihin on hyvä tehdä lisäpanostuksia, sanoo Kaikkonen.

Myös kertausharjoituksiin halutaan panostaa, koska kertausharjoituksia on peruttu koronapandemian vuoksi.

Kaikkonen keskusteli Puolustusvoimien lisärahan tarpeesta eilen valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) kanssa.

Lisää aiheesta

Kaikkonen kertoo, että eri puolilta poliittista kenttää on tullut tukea puolustuksen vahvistamiselle.

Presidentit keskustelivat yhteistyön lisäämisestä

Presidentti Sauli Niinistö keskusteli eilen Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kanssa maiden keskinäisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön lisäämisestä. Presidentit tapasivat Washingtonissa Valkoisessa talossa.

Kaikkosen mukaan Suomen ja Yhdysvaltain välisen yhteistyön syventämistä on lähdetty suunnittelemaan. Hän kertoo, että on tänä aamuna antanut tehtäväksi aloittaa yhteistyön syventämisen suunnittelun.

-  Lähdetään suunnittelemaan sitä, mitä jatkoaskelia tälle (yhteistyölle) voisi tulla, Kaikkonen sanoo.

Myös Suomella on sellaista sotilaallista osaamista, mistä Yhdysvallat on kiinnostunut.

-  Se osaaminen ja tieto, mitä meillä on pohjoisista alueista ja Venäjästä, ovat esimerkkejä kysymyksistä, joista kumppanimaat ovat kiinnostuneita.

Puolustusministeri Kaikkonen keskustelee yhteistyön syventämisestä Yhdysvaltain puolustusministerin kanssa työmatkallaan Yhdysvaltoihin. Kaikkonen kertoo, että on lähdössä Yhdysvaltoihin huomenna.

Matkallaan Kaikkonen edistää myös Suomen F-35-hävittäjähankintaa, josta päätettiin viime vuoden lopulla. Hankintasopimukset allekirjoitettiin helmikuussa.

Osa hävittäjiin liittyvästä aseistuksesta on vielä auki.

-  Tämän kaupan yhteydessä tehtiin osa asehankinnoista, mutta osaan palataan vasta vähän myöhemmin, Kaikkonen sanoo.

Lähtökohtaisesti Suomi hoitaa oman puolustuksensa

Kaikkonen toteaa, että Ruotsi on Suomen läheisin kumppanimaa. Yhdysvaltojen lisäksi Suomi haluaa vahvistaa yhteistyötä myös esimerkiksi Norjan kanssa.

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist vierailevat tänään Suomessa ja tapaavat Kaikkosen, presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin (sd.).

-  Myös Euroopan unionin puolustusyhteistyötä syvennetään, ja siitä on tarkoitus tehdä päätöksiä aivan lähiviikkojen aikana, Kaikkonen kertoo.

Kaikkosen mukaan Suomen puolustuksen lähtökohta on kuitenkin se, että Suomi hoitaa itse oman tonttinsa.

-  Eli emme rakenna puolustusta sen varaan, että muut sitten auttavat.

Suomen mahdollinen liittyminen sotilasliitto Natoon on puhuttanut paljon viime viikkoina.

Kaikkonen uskoo, että puolueilta tulee päivitettyjä linjauksia niiden Nato-kannasta ennen kesää. Henkilökohtaisesti hän ei pidä välttämättömänä kansanäänestystä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, mutta jäsenyydelle pitäisi kuitenkin olla laaja tuki sekä kansalaisten keskuudessa että eduskunnassa.

Uutista täydennetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE