Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Räikkönen murheissaan: “Yksi kavereistamme maksoi kovan hinnan”

Ferrarin varikolla nähtiin erittäin ikävä loukkaantuminen.

Kimi Räikkönen oli Bahrainin gp:n jälkeen kaikin tavoin pahoillaan formula 1:n MM-sarjan toisen kilpailun tapahtumista.

Hänen kilpailunsa päättyi keskeytykseen, ja Ferrarin työntekijältä murtui varikko-onnettomuudessa sääri- ja pohjeluu.

Ferrarin mekaanikko jäi Räikkösen auton alle, kun suomalainen päästettiin matkaan ennen kuin vasen rengas oli ennätetty vaihtaa. Räikkönen keskeytti kilpailun varikkosuoralle.

– Valitettava tilanne. Yksi kavereistamme maksoi kovan hinnan, oli virhe mikä tahansa. Ikävä juttu, Räikkönen harmitteli.

– Käsitykseni mukaan hänet on viety sairaalaan.

Räikkönen toimi tilanteessa vakiintuneen käytännön mukaisesti.

– Minulle näytettiin vihreää valoa. Varikkostopilla tehtäväni on odottaa sitä, ja se on sillä hetkellä ainoa asia, jota seuraan, Räikkönen kertoi tilanteesta.

Räikkönen kiihdytti liikkeelle, mutta ennätti ajaa vain muutaman metrin.

– Minun käskettiin pysähtyä heti, koska takarengas ei ollut kunnolla kiinni.

MM-kauden Melbournen kolmossijalla aloittanut Räikkönen ei vaivautunut jossittelemaan, miten hän olisi voinut sijoittua kilpailussa.

– Ei ole väliä, miten hyvin auto kulkee, jos ei pääse maaliin eikä saa pisteitä. Ei mennyt kuten piti, mutten voinut tilanteelle mitään. En voi kuin yrittää seuraavassa kilpailussa uudestaan, Räikkönen totesi.

MM-sarjassa Räikkönen tipahti viidenneksi. Seuraava kilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Kiinassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE