Kotimaa
12.11.2023 14:02 ・ Päivitetty: 12.11.2023 14:02
Rajanylityspaikoille Kaakkois-Suomessa saapunut tavanomaista enemmän ihmisiä puutteellisin asiakirjoin
Rajanylityspaikoille Kaakkois-Suomessa on saapunut elokuusta lähtien tavallista suurempi määrä ihmisiä puutteellisin matkustusasiakirjoin, kertoo Rajavartiolaitos tiedotteessa.
Puutteellisin asiakirjoin on saapunut 91 ihmistä, ja he ovat rajatarkastusten yhteydessä hakeneet Suomesta turvapaikkaa. Rajavartiolaitos kertoo, että rajanylityspaikoille saapuneilta ihmisiltä on pääasiassa puuttunut maahantuloon vaadittava viisumi. He ovat kolmansien maiden kansalaisia ja käyttäneet Venäjää läpikulkumaana.
Aiemmin Venäjä ei ole sallinut puutteellisin asiakirjoin matkustavien jatkaa Suomen rajanylityspaikoille, mutta viime kuukausina Venäjän toiminta on muuttunut ainakin Kaakkois-Suomen ylityspaikoilla. Sen sijaan Suomen ja Venäjän välisellä maastorajalla luvattomien rajanylitysten määrä ei ole muuttunut.
Rajavartiolaitos arvioi, että kyseessä on laittoman maahantulon ilmiö ja todennäköisesti sen taustalla on myös kansainvälistä rikollisuutta.
Rajavartiolaitos sanoo, että itärajalla on ollut vastaavia tapauksia myös aikaisemmin, erityisesti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Sen seurauksena Suomeen saapui puutteellisin asiakirjoin Ukrainasta ihmisiä, jotka hakivat tilapäistä suojelua.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.