Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Rajoja kiinni ja matkustukseen rajoituksia – näin koronaan on reagoitu tänään maailmalla

Yritykset rajoittaa uuden koronaviruksen leviämistä jatkuivat lauantaina, kun valtiot rajoittivat edelleen rajusti matkustamista ja sulkivat rajojaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Venäjä kertoi sulkevansa maarajansa Puolaan ja Norjaan ulkomaalaisilta koronaviruksen vuoksi. Kielto astuu voimaan sunnuntaina keskiyöllä ja koskee kaikkia ulkomailta tulevia, pois lukien valkovenäläiset, virallisten delegaatioiden jäsenet ja Venäjän kansalaiset, pääministerin tiedotteessa sanottiin.

Norja alkoi lauantaina käännyttää ihmisiä takaisin Oslon kansainväliseltä lentoasemalta Gardemoenilta. Norjan viranomaiset käännyttävät kaikki Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevat matkustajat, jos heillä ei ole paikkaa, jossa he voivat olla karanteenissa kaksi viikkoa.

Ilman karanteenipaikkaa olevien matkustajien on palattava kotiin lentämällä.

Turkin oli määrä sulkea rajansa yhdeksästä Euroopan maasta tuleville matkustajille, paikallinen uutistoimisto Anadolu kertoo.

Rajoitus koskee matkustajia Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Itävallasta, Espanjasta, Ranskasta, Belgiasta ja Hollannista. Näihin maihin ei myöskään voi matkustaa Turkista. Suomi ei toistaiseksi ole listalla.

Turkki on jo aiemmin sulkenut rajansa muun maussa Kiinasta, Italiasta ja Iranista tulevilta.

Lisää aiheesta

WHO:n tietojen mukaan Turkissa on todettu viisi koronavirustartuntaa. Maa kertoi torstaina sulkevansa varotoimena koulut kahdeksi viikoksi. Anadolun mukaan maa valmistautuu jatkamaan opetusta muun muassa television ja internetin välityksellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE