Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rami Adham luopui SDP:n jäsenyydestä

Rami Adham (kuvassa) ja SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen kävivät tänään perusteellisen keskustelun. Lopputuloksena Rami Adham eroaa SDP:stä.

Syyrian sodan keskellä olevaan Aleppon kaupunkiin leluja salakuljettava Rami Adham on luopunut SDP:n jäsenyydestä. Adham perustelee päätöstään Facebook-päivityksessään avustustyönsä jatkumisella.

“Minun sydämeni tärkein asia on auttaa syyrialaisia. Olen vuosia tehnyt työtä auttaakseni syyrialaisia ja erityisesti synnyinkaupunkini #Aleppon asukkaita ja kertoakseni suomalaisille, mitä Syyriassa tapahtuu. Mitä enemmän ihmiset Suomessa ja laajemmin maailmalla saavat tietoa Syyrian tilanteesta, sitä helpompi on auttaa. Muun muassa tästä syystä liityin viikko sitten pitkään arvostamaani puolueeseen, SDP:hen. Uskoin, että se olisi hyvä keino lisätä suomalaisten tietoa Syyrian tilanteesta”, Adham kirjoittaa Facebook-sivullaan.

Tämän jälkeen hän toteaa, että valitettavasti politiikkaan lähteminen näyttää kuitenkin kääntyvän hänelle tärkeintä tehtävää, avustustyötä vastaan.

“Olen toiminut avoimesti Suomi Syyria yhteisössä, jotta tukijat saavat tarkan tiedon siitä, miten avustustoiminta alueella toteutetaan vaikeissa olosuhteissa. Haluan tämän jatkuvan ilman ylimääräisiä rasitetta. Tästä syystä olen tänään eronnut SDP:stä. Toivon puolueelle menestystä, nyt jatkan kaikkein tärkeimmän asian, syyrialaisten lasten auttamisen parissa”, hän jatkaa.

SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen kertoo käyneensä Rami Adhamin kanssa tänään perusteellisen keskustelun.

– Keskustelimme hänen toiminnastaan ja niistä olosuhteista, joissa hän avustustyötään tekee. Nyt tämä Suomessa syntynyt kohu on selvästi kääntymässä hänen päätavoitettaan eli syyrialaisten auttamista vastaan. Ymmärrän, että hän päätyi tähän ratkaisuun (eroamaan SDP:stä).

– Toivon myös että se, että hän oli valmis toimimaan myös politiikan saralla ei haittaa hänen sydämen työtään.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE