Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Musiikki

9.2.2020 08:49 ・ Päivitetty: 9.2.2020 08:49

Rap-duo JVG putsasi pöydän Emma-gaalassa – voitot neljässä sarjassa

Musiikkialan suurimmassa kotimaisessa tapahtumassa Emma-gaalassa eniten voittoja korjasi rap-duo JVG. Se sai Emman kaikkiaan neljässä sarjassa: vuoden pop (Rata/Raitti), vuoden yhtye, vuoden biisi (Ikuinen vappu) ja vuoden striimatuin kotimainen biisi (Ikuinen vappu).

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuoden naissolistina palkittiin Ellinoora ja vuoden miessolistina Lauri Tähkä, joka voitti myös vuoden artisti -yleisöäänestyksen. Lisäksi Lauri Tähkä pokkasi Emman vuoden iskelmä -sarjassa (Meidän tulevat päivät).

Vuoden albumiksi valittiin Chisun Momentum 123, ja vuoden livestä Emmalla palkittiin Vesala.

Kriitikoiden valinta oli Jesse Markin, jolta ilmestyi viime toukokuussa debyyttialbumi Folk. Toisen Emmansa Markin sai vuoden tulokkaana.

Näkyvän nousun tehnyt yhtye Maustetytöt oli ehdokkaana vain Kriitikon valinta -sarjassa. Loppuvuodesta kerrottiin, että Emma-raati raakkasi yhtyeen ehdokkuuksien ulkopuolelle rasismisyytösten vuoksi. Kyse oli yhden kappaleen sanoituksista, joita yhtye sittemmin muutti.

Emma-palkintokategorioita oli parikymmentä.

Vuoden rock -Emman sai Apulanta (Make Nu Metal Great Again), vuoden metallin Battle Beast (No More Hollywood Endings), vuoden rap/R&B:n Gettomasa (Diplomaatti) ja vuoden jazzin Alexi Tuomarila Trio (Sphere).

Vuoden musiikkivideosta Emma annettiin Pariisin Kevät -yhtyeen Onks se rakkautta. Videon on ohjannut Juho Lähdesmäki.

Erikois-Emmoja jaettiin kolme. Sen saivat Pauli Hanhiniemi, Pave Maijanen ja Seppo Matintalo. Kultaisella Emmalla palkittiin puolestaan Maija Kuusi ja Vienti-Emmalla Sunrise Avenue -yhtye.

Emma-palkintokategorioita oli parikymmentä. Ehdokkaaksi päästäkseen oli pitänyt julkaista vähintään kolme kappaletta tai albumi kuluneen vuoden aikana. Vuoden biisi sekä vuoden video -kategorioihin riitti poikkeuksellisesti yhden kappaleen julkaisu.

Emma-gaalan järjestää Musiikkituottajat. Emma-gaala järjestettiin lauantaina 34. kerran. Tapahtumapaikkana oli Helsingin areena.

STT–Eeva Nikkilä-Kiipula

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU