Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Raportti: Moni äänesti SDP:tä taktisesti – asiantuntija onnittelee Marinin seuraajaa: Perit puolueen, jonka kannatus on noin 15 %

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

SDP:tä eduskuntavaaleissa äänestäneiden joukossa on selvästi enemmän taktisesti äänestäneitä kuin muilla eduskuntapuolueilla. Asia selviää kokoomusta lähellä olevan Ajatuspaja Toivon tuoreesta raportista.

Demokraatti

Demokraatti

Niistä vastaajista, jotka kertoivat äänestäneensä SDP:tä, lähes joka neljäs ilmoittaa äänestäneensä puoluetta joko hallituspohjaan vaikuttaakseen tai muusta sellaisesta syystä, joka ei liity puolueen ehdotusten vastaavuuteen vastaajan omien näkemysten kanssa. Muita syitä voivat olla esimerkiksi imago- tai henkilökysymyksiin liittyvät syyt.

Raportti päättelee vastausten perusteella, että SDP on onnistunut houkuttelemaan itselleen eduskuntavaaleissa lisäkannatusta nimenomaan vasemmistoliiton ja vihreiden kustannuksella.

Raportin mukaan vastaajien ikäjakauman tarkastelu osoittaa, että taktista äänestämistä harjoitettiin selvästi vähemmän iäkkäämpien, yli 70-vuotiaiden ja sitä vanhempien äänestäjien joukossa kuin nuoremmissa ikäluokissa.

Kaikkiaan yli 10 % vastaajista kertoi äänestäneensä muuta puoluetta kuin ensisijaista vaihtoehtoaan.

(Juttu jatkuu graafien alla.)

Lähde: Ajatuspaja Toivo. Kyselyraportti 3/2023: Taktinen äänestäminen eduskuntavaaleissa.

Lähde: Ajatuspaja Toivo. Kyselyraportti 3/2023: Taktinen äänestäminen eduskuntavaaleissa.

VAALIASIANTUNTIJA, kokoomuksen puoluetoimistolla aiemmin työskennellyt Jukka Manninen kommentoi raportin tuloksia Twitterissä varsin piikikkäästi.

– Onneksi olkoon, SDP:n seuraava puheenjohtaja. 23 % eduskuntavaalien äänistä (142 000) oli taktisia. Tulet siis perimään siis puolueen, jonka kannatus on noin 15 %.

Toivon tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 18 vuotta täyttänyttä väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Aineisto kerättiin 6.- 12.4.2023. Aineisto sisältää 2.518 henkilön vastaukset.

Haastattelut kerättiin Gallup Forumissa. Kyseessä on Kantar Publicin käyttämä vastaajapaneeli, jossa tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä. Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin + 2,0 prosenttiyksikköä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE