Talous
11.8.2026 04:01 ・ Päivitetty: 11.8.2026 04:41
Raportti varoittaa talousennusteista – pieleen menevät arviot ohjaavat miljardien päätöksiä
Talousennusteita tarvitaan päätöksenteossa, mutta niiden rakenteellisen epävarmuuden vuoksi talouspolitiikkaa ei pitäisi lukita niiden varaan niin hanakasti kuin nykyään tehdään, uusi raportti neuvoo.
Tiistaina julkistettu selvitys ehdottaa, että talousennusteiden epävarmuuden vuoksi niitä pitäisi käyttää päätöksenteossa nykyistä varovaisemmin.
Kalevi Sorsa -säätiön raportti Ennustajien salaisuudet suosittelee, ettei talouspolitiikkaa sidottaisi tiukasti ennusteisiin. Päätöksien pitäisi pohjautua mieluummin läpinäkyvämpiin talouden tilaa kuvaaviin lukuihin ja indikaattoreihin.
Raportin mukaan talousennusteet ovat menneet usein selvästi pieleen. Vuosina 2016-2025 vielä saman vuoden syksyllä tehdyt kasvuennusteet poikkesivat toteutuneesta kasvusta keskimäärin yhden prosenttiyksikön verran. Ja jos toteutunut talouskasvu on prosentin luokkaa, ennusteen heitto on siten sata prosenttia.
Raportin toisen kirjoittajan Lauri Finérin mielestä parempia välineitä olisivat esimerkiksi työllisyystilastot sekä verohallinnon lähes reaaliaikaiset tiedot yritysten liikevaihdoista, palkoista ja palkkasummista.
– Nostamme, että mieluummin voitaisiin käyttää tällaisia suorempia ja läpinäkyvämpiä suhdanneindikaattoreita kuin talousennusteita, Finér sanoo.
ENNUSTEET eivät kirjoittajien mukaan muodostu vain tilastotiedosta ja ennustemallin mekaanisesta laskennasta.
Lisää aiheesta
Ennustajat tekevät prosessin aikana runsaasti harkinnanvaraisia valintoja ja säätävät ennustetta.
Näiden valintojen vaikutusta lopputulokseen ei raportoida kattavasti, eikä laadullisen arvion eli ennusteen ”tarinan” muuntumista lopulliseksi ennusteluvuksi voi ulkopuolelta tarkasti jäljittää.
Finérin mukaan esimerkiksi BKT-ennuste kokoaa useita talouden indikaattoreita yhdeksi luvuksi, mutta julkisista ennusteista ei täysin selviä, miten eri tekijät on siinä painotettu. Myöskään ennustemalleja tai niiden laskentaa ei julkaista yksityiskohtaisesti.
On vaikea ennustaa, mihin ollaan menossa, jos lähtötilannettakaan ei tunneta tarkasti.
Ennusteet eivät jää talouskeskustelun taustamateriaaliksi, vaan niillä ohjataan konkreettisesti talouspolitiikkaa.
Valtiovarainministeriön ennuste BKT:n kehityksestä vaikuttaa suoraan valtion tutkimus- ja kehittämismenoihin, ja inflaatioennustetta käytetään tuloverotuksen vuosittaisten indeksitarkistusten perusteena. Ennusteiden pohjalta arvioidaan myös sitä, kuinka paljon julkista taloutta pitää sopeuttaa: esimerkiksi vuoteen 2031 ulottuva 8-11 miljardin euron alustava sopeutustarve on laskettu VM:n alijäämäennusteen perusteella.
ENNUSTEET vaikuttavat lisäksi siihen, milloin taloutta päätetään elvyttää tai julkisia menoja leikata.
Raportin mukaan ennusteisiin sidotaan siis käytännössä vero-, meno- ja muita julkisen talouden päätöksiä.
Raportin kirjoittajat Jussi Systä ja Finér vertasivat seitsemän suomalaisen ennustelaitoksen ennusteita toteutuneeseen talouskehitykseen ja haastattelivat VM:n, Suomen Pankin, Laboren, Etlan, PTT:n, Nordean ja OP Pohjolan talousennusteiden tekijöitä sekä Tilastokeskuksen asiantuntijoita.
Tarkoituksena oli selvittää, miten ennusteet käytännössä syntyvät, mistä niiden epävarmuus johtuu ja miten niitä pitäisi hyödyntää päätöksenteossa.
KESKEINEN ongelma on raportin mukaan jo lähtötiedoissa. Ennusteet perustuvat kansantalouden tilinpidon ennakkotietoihin, jotka tarkentuvat pitkään.
Vuosina 2011-2025 edellisen vuoden BKT-kasvua koskenut ensimmäinen ennakkotieto poikkesi myöhemmästä vahvistetusta arviosta keskimäärin 0,7 prosenttiyksikköä. Raportin mukaan on vaikea ennustaa, mihin ollaan menossa, jos lähtötilannettakaan ei tunneta tarkasti.
Raportin tekijät eivät kuitenkaan ehdota, että ennusteista luovuttaisiin.
Niitä tarvitaan, mutta niiden epävarmuus pitäisi tunnistaa päätöksiä tehtäessä, ennusteisiin sidottuja ratkaisuja korjata toteutuneen kehityksen perusteella ja suhdannepolitiikassa käyttää ennusteiden rinnalla suorempia indikaattoreita.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
11.8.2026 04:17
Suomen Pankki puolustaa talousennusteita: On niistä apua päättäjille
