Politiikka
1.2.2024 07:50 ・ Päivitetty: 1.2.2024 07:50
Raportti: Yhteisöveron alentaminen hyödyttäisi eniten suurituloisimpia suomalaisia – ”Korottaminen pienentäisi tuloeroja”
Yhteisöveron muutokset koskisivat pääosin hyvin suurituloisia, osoittaa Kalevi Sorsa -säätiön tuore selvitys. Yhteisöveron yhden prosenttiyksikön korotuksesta 45 prosenttia kohdistuisi suurituloisimpaan prosenttiin.
Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkaisema raportti Rikkaiden vero: Yhteisöveron vaikutukset Suomen tulonjakoon sisältää ensimmäisen arvion yhteisöveron tulonjakovaikutuksista Suomessa. Lisäksi raportti sisältää tutkimuskatsauksen yhteisöverosta.
Raportissa arvioidaan, miten erilaiset yhteisöveroprosentin muutokset vaikuttaisivat eri tuloluokkiin. Arvioiden pohjalta raportissa käsitellään myös vuoden alussa käyttöönotetun globaalin vähimmäisyhteisöveron vaikutuksia. Selvityksen laskelmat perustuvat Tilastokeskuksen tuottamaan aineistoon suomalaisista yrityksistä sekä niiden omistajista.
– Yhteisöveron korottaminen pienentäisi tuloeroja. Vastaavasti sen alentaminen hyödyttäisi eniten suurituloisimpia suomalaisia, sillä valtaosa yhteisöverosta kohdistuu heihin, raportin kirjoittanut Kalevi Sorsa -säätiön tutkija VTT Saska Heino sanoo tiedotteessa.
Raportin analyysi perustuu kansainvälisissä tutkimuksissa aiemmin käytettyihin menetelmiin. Siinä on kohdennettu yhteisöjen maksama vero niitä suoraan tai holdingyhtiön kautta omistaville henkilöille. Käytetty aineisto ei kuitenkaan ole mahdollistanut esimerkiksi sijoitusrahastojen ja sijoitussidonnaisten vakuutusten kautta hallinnoitujen omistusten huomioimista, tiedotteessa kerrotaan.
– Yhteisövero on julkisen talouden kannalta merkittävä vero, jota kertyy vuosittain noin kahdeksan miljardia euroa. Silti sen vaikutuksia tulonjakoon ei ole arvioitu Suomessa esimerkiksi lakimuutosten yhteydessä. Raportin menetelmän pohjalta voitaisiin laatia tällaisia arvioita. Toivon, että valtiovarainministeriö ja muut tutkijat hyödyntävät sitä arvioidessaan yhteisöveron tulonjakovaikutuksia jatkossa, Heino sanoo.
SUOMESSAKIN otettiin tämän vuoden alusta käyttöön suuryritysten globaali 15 prosentin vähimmäisyhteisövero. Talousjärjestö OECD:n arvioiden mukaan se tulee jopa puolittamaan verovälttelyn, jolla monikansalliset yritykset siirtävät voittojaan matalan verotuksen maihin.
– Raportti vahvistaa käsitystä siitä, että suuryritysten vähimmäisvero kaventaa tuloeroja, kun se kasvattaa niiden maksamia veroja. Aivan tulojakauman huipulla, suurituloisimmalle prosentin sadasosalle, yhteisövero muodostaa miltei puolet heihin kohdistuvista tuloveroista. Puhutaan keskimäärin sadoista tuhansista euroista vuodessa, Heino arvioi.
Vähimmäisvero vähentää haitallista verokilpailua ja tasapuolistaa kilpailua erikokoisten yritysten välillä. OECD pitää muutosta tärkeänä, sillä yhteisövero on välttämätön osa progressiivista tuloverotusta. Raportin mukaan vähimmäisvero lisää kansallisen veropolitiikan liikkumavaraa myös Suomessa.
– Vähimmäisveron olennainen vaikutus syntyy siitä, että se auttaa Suomen kaltaisia maita pitämään yhteisöveron korkeammalla tasolla. Se on merkittävää julkisen talouden kannalta, sillä prosenttiyksikön muutos yhteisöveron tasossa vaikuttaa verotuloihin vuositasolla 400 miljoonaa euroa. Siksi Suomen kannattaa jatkossakin estää verovälttelyä sekä kansallisesti että kansainvälisesti, Heino sanoo.
Raportti osa Kalevi Sorsa-säätiön oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän tutkimusteemaa. Tutkimukseen on saatu rahoitusta Palkansaajasäätiöltä ja Kuluttajaosuustoiminnan säätiöltä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.