Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Rasistinen kieli alkoi rehottaa heti omistajanvaihdoksen jälkeen – Muskin Twitterin suunta silti vielä hämärän peitossa

AFP / LEHTIKUVA / CONSTANZA HEVIA

Twitterin uudesta suunnasta saatiin viikonloppuna ennusmerkkejä, kun amerikkalaismediat kertoivat miljardööri Elon Muskin antaneen käskyn valmistella yhtiössä mittavia henkilöstövähennyksiä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta kertoivat muun muassa uutistoimisto Bloomberg ja New York Times.

Washington Postin mukaan tulossa on noin 50 prosentin vähennys, kun aiemmin ennakoitiin jopa 75 prosentin leikkausta. Muskin kerrottiin pyytäneen yhtiön esimiehiltä listoja työntekijöistä, joista voidaan luopua.

“Sananvapausabsolutistiksi” julistautuneen Muskin määräämien vähennysten arvioitiin kohdistuvan erityisesti oikeudellisia asioita, turvallisuutta ja moderointia hoitaviin tehtäviin.

Musk aloitti irtisanomiset heti perjantaina kauppojen toteuduttua ja antoi lähtöpassit toimitusjohtaja Parag Agrawalille ja useille muille yhtiön johtajille.

Musk lupasi samalla, ettei tee muutoksia moderointilinjaan tai palauta pysyvästi poistettuja tilejä ennen kuin niitä on käsitelty laajapohjaisessa moderointineuvostossa, joka yhtiöön on määrä perustaa.

TWITTERISSÄ nähtiin kuitenkin tavallista suurempi määrä vihapuhetta heti omistajanvaihdoksen jälkeen. Twitterin turvallisuuspäällikkö Yoel Roth tviittasi, että 48 tunnin aikana noin 300 bottitiliä julkaisi yli 50  000 tviittiä, joissa käytetään rasistista kieltä. Roth sanoi Twitterin jatkavan trollitilien poistamista ja Musk painotti, ettei moderointilinjauksiin ole tehty vielä mitään muutoksia.

Tuleva suunta ja muutokset ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa. Selvää on joka tapauksessa, että päätös siitä, mitä Twitterissä jatkossa sallitaan, on ennen kaikkea Muskin käsissä, sanoo sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä.

-  Musk ei ole ihan vielä kertonut minkälaisia muutoksia hän aikoo tehdä. Aika laajasti on tulkittu, että puheet sananvapauden lisäämisestä voivat tarkoittaa, että tullaan ehkä sallimaan kärkkäämpiä ilmaisuja ja väitteitä, jotka ovat faktapohjaltaan huonosti tai ei lainkaan perusteltuja, Pönkä arvioi STT:lle.

Musk saattoi tosin jo sunnuntaina antaa esimerkin tulevasta linjasta. Demokraattien entinen presidenttiehdokas Hillary Clinton tviittasi linkin artikkeliin radikalisoituneesta miehestä, jota epäillään hyökkäyksestä kongressin alahuoneen puhemiehen Nancy Pelosin kotiin. Musk vastasi Clintonin tviittiin jakamalla linkin hyökkäystä koskevaan salaliittoteoriaan.

Pöngän mukaan Muskin puheet ovat tähän mennessä olleet ristiriitaisia, kun hän on puhunut disinformaation ja huonon sisällön vähentämisestä, mutta samalla vähentää moderoinnista vastaavia työntekijöitä.

-  Twitterissä on massiivinen trolli- ja bottiongelma, mutta se tuskin ratkeaa sillä, että vähennetään moderointia.

HUOLET Twitterin suunnasta näkyvät myös mainostajien käytöksessä. Autojätti General Motors ilmoitti panevansa Twitter-mainontansa jäihin toistaiseksi, kunnes yhtiön uusi suunta on selvinnyt, kertoi CNBC. Imagostaan tarkat mainostajat eivät halua tuoda tuotteitaan tarjolle ympäristöön, jossa niitä ympäröi vihapuhe ja disinformaatio.

-  Muskin henkilökohtainen kanta tulee vaikuttamaan, mikä määritellään disinformaatioksi Twitterissä. Twitter on tehnyt uutistoimisto AFP:n kanssa faktantarkistustyötä. On kiinnostavaa nähdä, tuleeko se vähentymään, Pönkä sanoo.

Muskilla on itsellään yli 110 miljoonaa seuraajaa Twitterissä, mutta hän ei itse juuri osallistu keskusteluihin palvelussa. Pöngän mielestä on kyseenalaista, kuinka paljon Musk lopulta tietää ostamastaan alustasta ja minkä verran hän ymmärtää sen taustalla vaikuttavia mekanismeja.

-  Muskilla on kummallinen sädekehä. Hän ampuu raketteja ja tekee Tesloja, ja häntä katsotaan ikään kuin se pätevöittäisi hänet korjaamaan demokratian ongelmat maailmassa. Kaikki hänen tviittinsä tulevat ikään kuin kuninkaalta, joka tiputtaa jalokiviä alamaisilleen.

VENÄJÄN hyökkäyssota Ukrainassa on nostattanut valtavasti liikennettä Twitterissä ja vauhdittanut palvelun käyttäjämäärän kasvua myös Suomessa.

-  Muskin mielipiteiden Ukrainan sodasta on tulkittu olevan Venäjä-myönteisiä. Tuleeko se vaikuttamaan tässä moderointilinjaan?

Pelot trollaamisen ja bottien ryöstäytymisestä valloilleen on saanut jotkut Twitterin aktiivikäyttäjistä pohtimaan palvelun jättämistä ja siirtymistä muualle. Pönkä ei kuitenkaan usko, että tulossa on suurta muuttoliikettä tai että jokin muu palvelu nousisi Twitterin tilalle.

-  Jotkut ehkä vähentävät käyttöään, mutta toiset saattavat lisätä sitä. En usko, että tämä omistajanvaihdos tulee kovasti heiluttamaan käyttäjämääriä.

Vaihtoehdoiksi on tarjoiltu muun muassa Mastodonia, Discordia ja Twitterin perustajan Jack Dorseyn kehittelemää uutta alustaa. Dorseyn Blue Sky Social on tässä vaiheessa kuitenkin vasta koekäyttövaiheessa.

Pönkä ei usko, että mikään näistä voisi nousta Twitterin haastajaksi. Vaihtoehtoina mainitut ovat selvästi pienempiä ja toimintatavoiltaan erilaisia kuin Twitter.

-  Ukrainan sodan ympärillä Telegramista on tullut keskeinen alusta. Se on erityyppinen, mutta lähinnä se jossain määrin kilpailee Twitterin kanssa. En usko, että esimerkiksi Mastodon olisi pitkään aikaan nousemassa kilpailevaksi.

Nina Törnudd / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE