Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ravintoloiden sulkemisen seuraus: ruokakaupoissa riittää asiakkaita

Kysyntä ja asiakasmäärät monissa ruokakaupoissa kasvavat, koska hallitus päätti sulkea koronaviruksen takia ravintolat, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi arvioi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ruokakaupoissa on hänen mukaansa osattu ja ehditty varautumaan kysynnän nousuun.

– Tosin ruokakaupan puolella on käynyt samalla niin, että ostoskeskusten hiljeneminen heikentää asiakasvirtaa myös niissä sijaitsevissa ruokakaupoissa, Kiviniemi täydentää.

Päivittäistavarakaupan (PTY) toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo, että ruokakauppojen asiakasmäärät ovat olleet tavanomaista isommat jo runsaan viikon.

– Iso osa ravintoloista on jo hiljentynyt ennen niiden sulkemispäätöstä.

Luoto korostaa, että tuotteiden saatavuuden puutteet ruokakaupoissa ovat olleet vain tilapäisiä.

– Yhtäkkinen karanteenipiikki voi näkyä joissakin kaupoissa tilapäisesti. Lyhytaikaista saatavuuspulmaa on ollut lähinnä isoissa kaupoissa ja isoilla paikkakunnilla. Pienemmillä paikkakunnilla asiakas ei ole juuri huomannut asiaa, hän sanoo.

Lisää aiheesta

Luodon mukaan nyt on myös ruokamyynnissä hyödytty siitä, että Suomen omavaraisuusaste on korkea, noin 80 prosenttia.

– Elintarvikeketju toimii, tilanne on varsin hyvä. Tuontitavaroiden osalta, kuten hedelmien saatavuudessa, voi tapahtua pientä viivästymistä.

Luodon mukaan saattaa käydä niin, että saman tuotteen “eri variaatioiden” saatavuus voi olla nyt hieman normaalia kapeampi.

– Mutta ruoka ei Suomesta lopu, PTY:n toimitusjohtaja rauhoittelee hamstraajia.

Kaupan liiton Kiviniemi muistuttaa, että koronakriisin talousvaikutukset kurittavat kaupan alan eri sektoreita eri tavoin.

– Varsinkin erityiskauppaan odotetaan menekin laskua. Ehkä kaikkein heikoimmilla on vaatekauppa. Jotkut alat pystyvät kompensoimaan kysynnän vähenemistä ainakin jonkin verran. Esimerkiksi rakentaminen on vielä käynnissä. Samoin business to business -tyyppinen kauppa toimii paremmin kuin osa muusta kaupankäynnistä.

Uutista päivitetty klo 9.31.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE