Politiikka
12.8.2026 11:13 ・ Päivitetty: 12.8.2026 11:22
Razmyar pitää Peltokankaan kirjoitusta ”umpirasistisena” – Lindtman vaatii Orpolta ja Purralta toimia
Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar pitää selvänä, että perussuomalaisten Mauri Peltokangas viittasi kohua herättäneellä Facebook-kirjoituksellaan juuri häneen.
Peltokangas muun muassa kysyi päivityksessään, kuinka moni hänen seuraajistaan ”haluaa Suomeen Afkaani-muslimin sisä-tai ulkoministeriksi seuraavalla vaalikaudella”.
– Jokainen joka osaa lukea ja ymmärtää lukemansa, niin tietenkin hän viittaa minuun, Razmyar kommentoi medialle keskiviikkona Kouvolassa SDP:n puoluejohdon kesäkokouksessa.
Hän toivoi, että Peltokankaan kirjoitukseen puututaan mutta ei täsmentänyt vielä tarkemmin, mitä puuttuminen käytännössä tarkoittaisi.
– Onhan se äärimmäisen surullista, että tänä päivänä Suomessa kansanedustaja, päättävässä asemassa oleva ihminen, vieläpä valiokunnan puheenjohtaja voi toisesta kansanedustajasta näin todeta.
RAZMYAR kertoo saaneensa usealta hallituspuolueen kansanedustajalta terveisiä, joissa Peltokankaan kirjoittelu tuomitaan ”umpirasistisena”.
– Ei sitä oikein millään muulla tavoin voi kuvailla.
Razmyar luonnehtii hallituksen tähänastisia kykyjä rasististen puheiden suitsimisessa surulliseksi.
”He ovat aikalailla avoimesti rasistinen puolue.”
– Itse näen, että on kyse myös perussuomalaisista ja siitä, että he tekevät tämän hyvin avoimesti eivätkä piilota enää sitä. He ovat aikalailla avoimesti rasistinen puolue. Se näkyy tässä.
SDP:N puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan Peltokangas on kirjoituksellaan ylittänyt rajan, jota Suomessa ei pitäisi ylittää. Lindtman piti täysin selvänä, että Peltokangas viittasi kirjoituksellaan Razmyariin. Hän kutsui kirjoitusta myös rasistiseksi.
– Siinä jaetaan ihmisiä heidän taustansa perusteella tavalla, joka on rasistista.
Lindtmanin mukaan nyt pitää päättää onko Peltokankaan kirjoitusten kaltainen toiminta Suomessa hyväksyttävää ja minkä viestin se silloin lähettää suomalaisesta yhteiskunnasta.
– Kyllä nyt sekä puheenjohtaja Purran että pääministeri Orpon on tehtävä selväksi, että tällainen ei kuulu Suomeen eikä tällainen ole hyväksyttävää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
