Musiikki
7.6.2019 12:30 ・ Päivitetty: 7.6.2019 14:10
Reino Helismaa -sanoittajapalkinto Paula Vesalalle: ”Hätkähdyttävän monipuolinen lauluntekijä”
Reino Helismaa -sanoittajapalkinto on myönnetty Paula Vesalalle. Reino Helismaa -sanoittajapalkinto luovutettiin nyt kuudetta kertaa tunnetulle suomalaiselle sanoittajalle. Palkinnon rahallinen arvo on 4 000 euroa ja sen myöntää tänä vuonna satavuotias Työväen Sivistysliitto.
Vesala tunnetaan erityisesti PMMP-yhtyeen sanoittajana ja toisena solistina. Yhtye toimi vuosina 2002–2013. Vuodesta 2015 eteenpäin laulaja on tehnyt soolouraa taiteilijanimellä Vesala.
Vesalaa kehutaan hätkähdyttävän monipuoliseksi lauluntekijäksi, joka kantaa Reino Helismaan perintöä tekemällä omaa musiikkiaan sekä tuottamalla monipuolisena ammattilaisena kappaleita useissa eri tyylilajeissa kollegoilleen. Laulutekstin tekijälle ehkä vaikein haaste on kääntää uskottavasti kokonainen musikaali. Vesala teki kokonaan käännöksen musikaaliin ”Kristina från Duvemåla” (Anderson/Ulvaeus – Svenska Teatern).
Myös yhteiskunnalliset ilmiöt puhuttelevat Vesalaa. Hän on käsitellyt muun muassa sotaan liittyviä teemoja kirjoittamassaan Afganistan-näytelmässä. Hän on myös kääntänyt musikaali- ja näytelmämusiikkia suomeksi. Omaa musiikkiaan Vesala on säveltänyt ja sanoittanut Suomen Kansallisteatterin ohella lukuisille teattereille. Vesala on myös näyttelijä ja esiintyy muun muassa uusimmassa Tuntemattomassa sotilaassa.
Palkinnon luovutti TSL:n puheenjohtaja Ilkka Kantola ja Helismaa-palkintolautakunnan puheenjohtaja ja muusikko Timo ”Tipi” Tuovinen.
Aiemmin Reino Helismaa -sanoittajapalkinnon ovat vastaanottaneet Vexi Salmi (1989), Jaakko Teppo(1994), Sauvo ”Saukki” Puhtila (1999), Martti Syrjä (2004), Heikki Hector Harma (2009), Heikki Salo (2014).
Lauluntekijä ja viihdetaiteilija Reino Helismaa (1913-1965) oli tuotteliaimpia suomalaisen iskelmämusiikin sanoittajia. Hän teki yli 5 000 laulun sanoitusta, 32 elokuvakäsikirjoitusta, yli 100 radiohupailua ja kahdeksan näytelmäkäsikirjoitusta.
Helismaa teki tango- ja iskelmätekstejä kupletteihin ja rakkauslauluihin. Helismaa käytti lukuisia salanimiä, joiden nimiin hän kirjoitti tekstejään. Hän teki myös käännösiskelmiä. Helismaan laulujen teemoja olivat tukkilaiset, villin lännen sankarit, Lappi-aiheet sekä ajankohtaiset ja nasevat tarinat.
Helismaa teki näyttävän uran myös elokuvissa, muun muassa rillumarei-elokuvien klassikossa Rovaniemen markkinoilla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.