Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne: Esitin hyvin tiukasti SDP:n tavoitteet Sipilälle eilen – demarit hallitukseen vain vaalien kautta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja puoluesihteeri Antton Rönnholm.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo STT:lle, että hän keskusteli eilen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa ja toi hyvin tiukasti esiin SDP:n tavoitteet.

Rinne korostaa jo pitkään toistaneensa, että SDP on valmis hallitukseen mutta vain uusien vaalien kautta. Rinteen mielestä Sipilä teki tänään tiedotustilaisuudessa selväksi, että hänen tavoitteenaan on luoda nopeasti uusi hallitus, jonka ohjelma noudattelisi nykyhallituksen linjaa.

– Tämä tekee täysin tyhjäksi, että olisi mahdollista neuvotella ja rakentaa sellaista hallitusohjelmaa, mistä minä puhun. Tämän viestin olen hyvin selkeästi todennut pääministerille. Jos nämä ovat hänen mielestään pehmeitä puheita, mitähän ne kovat puheet sitten on?

Sipilä sanoi aiemmin tänään, että hän on keskustellut kaikkien eduskuntapuolueiden kanssa. Sipilä sanoi kuulleensa kahdenvälisissä keskusteluissa oppositiojohtajilta pehmeämpää viestiä kuin mitä julkisuudessa on esitetty.

“Hallituspuolue, joka on heitetty oppositioon”

Rinteen mukaan Sipilä pyrkii todennäköisesti saamaan uuden hallituksen kokoon yrittämällä yhteistyötä KD:n ja RKP:n kanssa.

– Sitten mukana on mahdollisesti perussuomalaisista lähtevä porukka. En näe muuten vaihtoehtoa koota enemmistöhallitusta.

Lisää aiheesta

Rinteen johtama SDP oli mukana Alexander Stubbin (kok.) johtamassa hallituksessa, jolla oli hyvin niukka enemmistö. Rinne muistuttaa, että niukalla enemmistöllä on vaikea tehdä päätöksiä.
Sekä Sipilä että Orpo korostivat tänään, että yhteistyö Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kanssa kaatui erimielisyyteen arvoista. Myös Antti Rinne näkee yhteistyön perussuomalaisten kanssa vaikeana.

– Jos miettii pohjaa, millä SDP on suomalaista yhteiskuntaa ollut reilut 100 vuotta rakentamassa, niitä ovat oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, jakamaton ihmisarvo. Täytyy sanoa, että hyvin kaukana on tämän uuden perussuomalaisen puolueen arvot SDP:n arvoista.

Jos uusi hallitus saadaan kasaan ilman vaaleja, perussuomalaisista tulee suurin oppositiopuolue. Rinteen mielestä SDP on kuitenkin jatkossakin se puolue, jolla on vaihtoehto hallituksen politiikalle.

– Perussuomalaiset on hallituspuolue, joka on heitetty oppositioon. Puolue on hyväksynyt hallituksen peruslinjat kaikilta osiltaan.

Antti Tuominen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE