Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne: Hallitus ei kykene tekemään työllisyyttä parantavia päätöksiä

Eduskunta keskustelee tänään Suomen julkisen talouden kehityksestä lähivuosina. SDP:n ryhmäpuheen piti puheenjohtaja Antti Rinne.

Eduskunnan täysistunnossa on parhaillaan lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018–2021.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n ryhmäpuheen piti puolueen puheenjohtaja Antti Rinne.

– Piti olla työllisyysriihi, tulikin tussahdus. Hallitus kokoontui puolivälitarkasteluun tilanteessa, jossa oli selvää, että se ei tule saavuttamaan talouspolitiikan tavoitteitaan. Riihen päätökset eivät anna tältä osin aihetta uudelleenarvioon. Politiikan suunta pysyi entisenä, uudet toimet jäivät näpertelyksi eikä talouden suuri kuva muuttunut. Työpaikkoja odottavat ihmiset joutuivat jälleen pettymään, Rinne totesi puheensa aluksi

Hallitus tavoittelee työllisyyden vahvistamista 110 000 ihmisellä hallituskauden aikana. Tässä tavoitteessa ei olla pääsemässä edes puoliväliin. Myös 72 prosentin työllisyysastetavoitteesta ollaan jäämässä kauas: valtiovarainministeriön ennusteen mukaan työllisyysaste jää 70 prosenttiin vuonna 2019.

– Myös velkaantumistavoitteet jäävät saavuttamatta. Velaksi eläminen ei lopu 2021. Hallitus on joutunut luopumaan omasta velkatavoitteestaan, koska se ei kykene tekemään työllisyyttä parantavia päätöksiä.

Hallituksen päätöksentekokyky osoittautui Rinteen mukaann heikoksi. Se nosti kädet pystyyn, eikä tehnyt odotettuja uudistuksia, jotka se olisi vielä voinut tehdä.

– Ainoa todella vaikuttava päätös oli varhaiskasvatusmaksujen alentaminen. Se tukee työssäkäyntiä ja helpottaa monien lapsiperheiden arkea. Oikea päätös.

Lisää aiheesta

– Panostukset tutkimukseen, tuotekehitykseen, viennin edistämiseen ja elinkeinopolitiikkaan ovat tärkeitä ja tarpeellisia. Suurin osa näistä panostuksista on kuitenkin kertaluonteisia, ja aivan eri mittaluokkaa kuin hallituksen aiemmin tekemät pysyvät leikkaukset. Kyse on laastarin laittamisesta itse aiheutetun haavan päälle.

Nämä leikkaukset johtavat toimeentulotukiriippuvuuden kasvuun, ja se taas tarkoittaa kannustinongelmien pahenemista.

Tälläkään kertaa uusilta leikkauksilta ei vältytty.

– Hallitus markkinoi asumistuen heikennyksiä kannustintoimena, mutta todellisuudessa kyse on jälleen yhdestä iskusta pienituloisten ihmisten toimeentuloon. Juuri kukaan asiantuntija ei tunnu uskovan, että leikkauksella pystyttäisiin hillitsemään vuokrien nousua, sanoi Rinne.

Hallitus on yhä toteuttamassa työttömyysturvan aktiivimalliin liittyvät työttömyysturvan leikkaukset. Ne tarkoittavat viiden prosentin leikkausta työttömien ihmisten toimeentuloon.

– Nämä leikkaukset johtavat toimeentulotukiriippuvuuden kasvuun, ja se taas tarkoittaa kannustinongelmien pahenemista. Tätäkään kokonaisuutta ei ole mietitty aivan loppuun asti.

Rinne painotti, että tarvitaan todellisia rakenneuudistuksia työllisyyden vahvistamiseksi. Sellaisia, mihin hallitus ei kyennyt.

Hän otti esiin myös ongelman, että aivan liian moni nuori on tällä hetkellä ilman koulutus- tai työpaikkaa.

– Meidän on huolehdittava siitä, että kaikki nuoret pysyvät yhteiskunnassa mukana ja että kaikkien tulevaisuus näyttää valoisalta ja turvatulta. Hallituksen päättämät, lähinnä kertaluonteiset uudet panostukset lasten ja nuorten hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn ovat erittäin tervetulleita, mutta tarvitsemme enemmän.

– SDP on esittänyt oman, uuden nuorisotakuumallin. Oppivelvollisuuden pidennys olisi tehokkain keino korjata ilman koulutusta jäämisen ongelmaa.

Homekoulut on saatava kuntoon ja asumisen ja liikenteen pullonkauloja on purettava.

Antti Rinne vaati, että “retuperälle jätetyn työllisyyspolitiikan” kehittämiseen on otettava uusi ote.

– Tarvitsemme lisää panostuksia aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, kuten koulutukseen ja ihmisten työllistämiseen yrityksiin, järjestöihin ja kuntiin. SDP on jo pitkään esittänyt omaa malliaan, jossa työttömyysturvaa voisi käyttää laajemmin myös työllistämiseen. Näin voisimme parantaa monien ihmisten mahdollisuuksia löytää työpaikka tai mielekästä tekemistä esimerkiksi järjestöistä tai työpajoista.

– Tarvitsemme yhä tulevaisuusinvestointeja ja talouskasvun edellytysten vahvistamista. Homekoulut on saatava kuntoon ja asumisen ja liikenteen pullonkauloja on purettava. Tällaisilla investoinneilla luomme työpaikkoja tässä ja nyt ja luomme pohjaa tulevalle kasvulle.

Hallituksen kehyspäätös ei tuo Rinteen mielestä muutosta talouden tilannekuvaan.

– Jos talouspolitiikkaan ei saada uutta otetta, tavoitteista jäädään kauas, hän huomautti.

– Uuden otteen ottaminen on nyt jäänyt eduskunnan tehtäväksi. Sosialidemokraatit ovat valmiina yhteistyöhön, jonka tavoitteena on korkeampi työllisyys, korkea osaaminen ja kaikkien pitäminen mukana, Rinne sanoi.

Jutun kuva on vaihdettu päivän uutiskuvaan klo 16.36.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE