Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Rinne Ylellä: Ei 5,5% vahvuisia alkoholijuomia kauppoihin

SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinne kertoo, ettei hän kannata vahvempien alkoholituotteiden viemistä kauppojen hyllyille. Asiaa puitiin tänään Ylen Ykkösaamussa.

– Alkohlilakiesityksessä on paljon hyvää, kuten turhan byrokratian purkamista. Minusta näitä asioita pitääkin viedä eteenpäin.

– Kipeä paikka uudistuksessa puolestaan on alkoholiprosentin nostaminen 5,5 sekä osittain tämä valmistustapamuutos. Haluaisin, että poliittiset päätökset perustuisivat aina tutkittuun tietoon.

Hallitus esittää alkoholilain uudistuksessa, että kaupoissa myytävien alkoholituotteiden prosenttirajan korotusta 4,7 prosentista 5,5 prosenttiin. Uudistuksessa esitetään myös, että kaupat saavat myydä myös muita kuin käymällä valmistettuja alkoholijuomia valittuun prosenttirajaan asti.

– Suomessa on hyvin paljon tutkittua tietoa siitä, että alkoholiprosentin nostaminen johtaa kokonaiskulutuksen kasvuun. Sisäministeriön arvion mukaan tämä tarkoittaa, että tarvitsemme 170 poliisia lisää. Lisäksi asiantuntija-arvioiden mukaan alkoholikuolemat lisääntyvät sadoilla vuodessa, Rinne toteaa.

Olemmeko valmiita lisäämään tässä tilanteessa yhteiskunnan yhteisistä verovaroista maksettavia kustannuksia.

Rinne kertoo Ylen haastattelussa ymmärtävänsä asiassa tavallisten kuluttajien, joille alkoholi ei ole ongelma, haluavan vapaampaa myyntiä. Hänen mukaansa perustavanlaatuinen kysymys on kuitenkin se, että haluavatko vahvemmat ihmiset turvata heikompien ihmisten tulevaisuuden.

Lisää aiheesta

– Pitää arvottaa se, että olemmeko valmiita lisäämään tässä tilanteessa yhteiskunnan yhteisistä verovaroista maksettavia kustannuksia vai helpotetaanko alkoholin saatavuutta.

– Kyllä minulla on selkeä vastaus tähän: Rahalle on parempaa käyttöä. Sen voi käyttää esimerkiksi ilmaiseen varhaiskasvatukseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE