Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

19.6.2023 12:49 ・ Päivitetty: 19.6.2023 13:25

”Jos tämä hallitus nyt pysyy” – RKP:n ministerinimet selvillä, Henrikssonista opetusministeri

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

RKP tekee Petteri Orpon (kok.) hallituksessa historiaa, jos hallitus vain pysyy kasassa, puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

RKP esittää opetusministeriksi Henrikssonia, eurooppa- ja omistajaohjausministeriksi Anders Adlercreutzia sekä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeriksi Sandra Bergqvistia.

Henriksson huomautti, että kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1977, kun RKP:llä on hallituksessa enemmän kuin kaksi ministeriä. Hän lisäsi, että silloinkaan kolmen ministerin pohja ei kestänyt kahta vuotta, joka nyt on suunnitteilla.

-  Jos tämä hallitus nyt pysyy ja kestää, niin tässäkin mielessä tehdään historiaa, hallituksen synnystä epäileväisiä kommentteja pitkin alkukesää lausunut Henriksson totesi.

Verrokkina hänellä oli Martti Miettusen (kesk.) johtama kolmas hallitus, joka pysyi kasassa alle vuoden 1976-1977.

PUOLUEEN kolme ministeriä tulevat kaikki eri vaalipiireistä.

Henriksson on toiminut puolueen puheenjohtajana vuodesta 2016 alkaen, ja kyseessä on hänen kolmas ministerikautensa. Pietarsaaresta kotoisin oleva Henriksson, 59, on aiemmin toiminut oikeusministerinä kahden kauden ajan, ensin Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) johtamissa hallituksissa vuosina 2011-2015 sekä uudelleen Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallituksissa 2019-2023.

-  Tuntuu tosi hyvältä ja olen tosi iloinen siitä, että saan itse jatkaa nyt ministerinä ja saan myös ministeriryhmään vahvistusta, Henriksson sanoi puolueen tiedotustilaisuudessa.

Opetusministerin toimen ohella hänen vastuulleen kuuluvat tulevassa hallituksessa pohjoismaiset asiat.

ADLERCREUTZ on kolmatta kauttaan Arkadianmäellä aloittava kansanedustaja, joka on johtanut puolueen eduskuntaryhmää viimeiset neljä vuotta.

Hän pyrki puolueen johtoon vuonna 2016, mutta hävisi puolueen sisäisen vaalin selvin luvuin. 53-vuotias Adlercreutz asuu Kirkkonummella eli samassa kunnassa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran kanssa.

Bergqvist on puolueen varapuheenjohtaja ja sen ainoa kansanedustaja Varsinais-Suomesta, jota hän edustaa nyt toista kautta. Hän pitää ministerisalkkua kaksi vuotta ennen kuin se siirtyy loppukaudeksi kristillisdemokraateille.

Bergqvist, 43, asuu Paraisiin liitetyssä Nauvon saaristomaisemassa lauttamatkan päässä mantereesta. Hän on aiemmin työskennellyt opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisoyksikössä.

Uutista päivitetty klo 16.25

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU