Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Rohkealle” Anne Bernerille vuolaat kehut – “Raha ei haise”

Työmarkkinakonkari, EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen kutsuu liikenneministeri Anne Berneriä (kesk.) rohkeaksi ministeriksi. Berner esitteli alkuviikosta suunnitelmiaan liikenneväylien yhtiöittämisestä ja taksikilpailun avaamisesta.

– Tietenkin syntyi kauhea parku taksiyrittäjien omassa puolueessa perussuomalaisissa ja kaikkea yksityistä ja kilpailua kavahtavassa SDP:ssä. Onhan se nyt kamalaa, jos kilpailulla saadaan hinnat alenemaan. Berner ei näytä olevan huutamalla kumoon puhallettavaa ministerityyppiä, Laatunen kirjoittaa Iltalehden blogissa.

Lassa Laatunen .

Lassa Laatunen.

Laatusen mukaan huonokuntoiset tiet pitää kunnostaa ja ellei julkista rahaa siihen ole, on kehitettävä uudet hallinto- ja rahoitusmallit.

– Yksityinen raha kelpaa siinä, missä julkinenkin. Raha ei haise.

Laatusen mukaan taksiliikenne ei voi olla itseoikeutettu suojattu saareke liikenteessä.

– Miten kilpailu vapautetaan, on tietenkin syytä huolella tutkia monestakin näkökulmasta, ei vähiten asiakkaiden turvallisuuden ja oikeusturvan intressissä. Bernerin tavoite on kuitenkin oikea.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE