Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Romua luvassa avaruudesta – Kiina: Ei vaaraa ihmisille

Kiertoradaltaan pois ajautuneen kiinalaisen avaruusaseman odotetaan syöksyvän Maan ilmakehään lähipäivinä, ehkä jo huomenna. Kiinan viranomaisten mukaan putoamisesta ei koidu vaaraa ihmisille.

Noin kahdeksan tonnia painava avaruuslaboratorio ajautui pois radaltaan kaksi vuotta sitten. Kiinan avaruushallinto sanoi eilen, että Tiangong-1-avaruusasema palaa Maan ilmakehään lauantain ja maanantain välisenä aikana.

Euroopan avaruusjärjestön (Esa) arvio ajankohdasta on hieman lyhyempi eli lauantai-iltapäivän ja sunnuntai-iltapäivän välillä.

Avaruuslaboratorio otettiin käyttöön vuonna 2011.

Kiinan avaruusviranomaisten mukaan asema ei putoa Maahan kiivaasti kuten tieteiselokuvissa, vaan muuntuu meteorisuihkuksi liikkuessaan “kaunista tähtitaivasta vasten” kohti Maata.

Asiantuntijat ovat vaimentaneet huolia, joita on esitetty avaruusaseman putoamisen mahdollisista vaaroista. Esan mukaan kuluneiden 60 vuoden aikana takaisin Maahan on kontrolloimattomasti sinkoutunut 6 000 suurta esinettä ja yksikään niistä ei ole aiheuttanut vaaraa ihmisille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE