Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

6.11.2023 12:39 ・ Päivitetty: 6.11.2023 12:39

Ruokavirastolla epäily koirien oireilun syystä

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ruokavirastolla on epäily siitä, mikä raaka-aine on voinut aiheuttaa koirien oireilua Mustin ja Mirrin koiranruoan takaisinvetotapauksessa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Koska kyse on vasta epäilyistä eikä asiasta ole vielä tutkimustuloksia, Ruokaviraston rehujaoston päällikkö Hanna Laatio ei kerro tarkemmin siitä, mihin epäily kohdistuu.

Lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri on vetänyt takaisin erän SMAAK Herkkä kala viljaton -nimistä tuotetta, jonka epäillään aiheuttaneen koirille vakavia oireita.

Laboratorioanalyysien tulosten saamisessa voi Laation mukaan kestää ”jonkin aikaa”. Tarkempaa arviota analyysien kestosta hän ei pysty antamaan.

- Kun analysoitavia asioita ja mahdollisuuksia on paljon, siinä valitettavasti kestää.

Viranomaisnäytteenoton lisäksi Mustin ja Mirrin omistaja Musti Group ottaa näytteitä omavalvonnassa, Laatio kertoo.

Musti ja Mirri on kertonut saaneensa takaisinvedosta satoja viestejä. Reklamaatioiden mukaan tuotetta syöneillä koirilla on esiintynyt muun muassa pahoinvointia, raajojen tilapäistä heikkoutta ja väsymystä.

Rehuihin liittyvät reklamaatiotapaukset ovat Laation mukaan tällaisessa mittakaavassa hyvin harvinaisia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU