Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Ruotsilta mittava asepaketti Ukrainaan: “Syymme tukea liittyvät inhimillisyyteen ja kohtuuteen”

AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY
Ruotsalaista sotakalustoa Ukrainassa.

Ruotsi lähettää Ukrainaan joukkojenkuljetus- ja taisteluveneitä, ilmatorjuntaohjuksia ja ammuksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asepaketti on tähänastisista suurin. Paketin arvo on noin 7,1 miljardia kruunua eli reilut 600 miljoonaa euroa.

Aseapuun kuuluu muun muassa kymmenen Stridsbåt 90 -venettä, miinoja ja torpedoja. Lisäksi mukana on sairaanhoitotarvikkeita ja sairaankuljetusajoneuvoja. Paketista miljardi kruunua on varattu uusien CV 90 -rynnäkköpanssarivaunujen ostamiseen. Tarkoituksena on myös kouluttaa ukrainalaisia sotilaita.

Asepaketti on järjestyksessään viidestoista.

-  Asepaketti on koottu Ukrainan tarpeita ajatellen. Siksi mukana on kalustoa, jota Ukraina tarvitsee nyt erityisesti, Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson kertoo.

AIEMMIN Ruotsi on toimittanut Ukrainaan muun muassa Leopard 2 -taistelupanssarivaunuja ja 50 kappaletta CV 90- rynnäkköpanssarivaunuja.

Ruotsi sijoittaa Jonsonin mukaan Ukrainaa tukemalla omaan turvallisuuteensa. Jonson sanoo, että myös Ruotsin turvallisuushuolet kasvaisivat, jos Venäjä voittaisi sodan.

-  Syymme tukea Ukrainaa liittyvät inhimillisyyteen ja kohtuuteen.

Jonsonin mukaan Ukrainan tilanne on vaikea. Venäjä otti viime viikolla haltuunsa Ukrainalle tärkeän Avdijivkan kaupungin. Samalla Ukraina on saavuttanut voittoja Mustallamerellä, jossa se on onnistunut tehokkaasti torjumaan Venäjän laivaston.

Asepaketin nähdään olevan tärkeä signaali sodan kaksivuotispäivän edellä Ukrainalle siitä, että Ruotsin tuki jatkuu. Samalla se on viesti Venäjälle siitä, että Ruotsi ei hylkää sodan runtelemaa maata.

Ukrainan armeijan mukaan sillä on valtava pula ammuksista. Pulaa on pahentanut Yhdysvaltojen 60 miljardin dollarin apupaketin jumittuminen kongressiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE