Saarikko totesi saaneensa johtaa keskustaa ajassa, joka on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Maailmalla on ollut erilaisia kriisejä ja korona sekä eurooppalaisen sodan aika ovat olleet melkoinen oppikoulu. Tämä on kysynyt jokaiselta suomalaiselta paljon henkistä kanttia ja iskunkestävyyttä.

– Tällaisissa tilanteissa ihmisyhteisöillä on valitettavasti taipumus hakea vaikeisiin kysymyksiin helppoja vastauksia – vaikka nämä vastaukset eivät olisi tottakaan. Olisi vaan niin paljon mukavampaa kun maailma olisi selkeä, ennustettava – ja vähän sellainen kuin ennenkin. Näin ei kuitenkaan ole. Keskustalaisten on nojattava tietoon ja syvään ymmärrykseen silloinkin kun ne tuntuvat olevan kateissa. Realismin kello kilkattaa, Saarikko sanoitti.

– Tulevaisuuden toivo on jokaisessa ajassa valinta, joka pitää erikseen tehdä. Se pitää valita uudelleen joka päivä. On valinta, seisooko politiikassa pelottelun puolella ja synkimmässä sateessa ilman sateenvarjoa. Vai jaksammeko kertoa yhä uudelleen sen, että lopulta Suomi ja suomalaiset selviävät aina, menestyvätkin.

– Se on luottamusyhteiskunta. Sen vaaliminen, uudistaminen ja rakentaminen, hän määritteli.

Jo eilisessä puoluekokouksen avauspuheessaan Saarikko haastoi voimakkaasti kokoomusta.

– Kovan oikeiston hallitus tarjoaa hallituksen kamareista nyt vain loputonta puhetta talouden kurimuksesta.

Tänään Saarikko otti pihteihinsä myös perussuomalaiset.

– Mieleeni hiipii, että erityisesti perussuomalaisten hallitusvastuussa rahan vähyys on hyvä sumuverho oman, todellisen ideologian toteuttamiselle. Eurojen vähyydellä perustellaan sellaistakin, mitä halutaan tehdä oman maailmankuvan nimissä. Hyvinvointiyhteiskunta ja sen syvä solidaarisuus joutaa mennä, tilanne kärrätään yövartijavaltio, joka vastaa vain minimistä. Sellaisesta, mitä kutsutaan kovaksi turvallisuudesta poliisista armeijaan.

– Sellaisessa Suomessa ei tarvita kolmannen sektorin järjestöjä ja sellaisessa yhteiskunnassa hyväksytään, että on meitä ja heitä. On parempia ja ahkerampia ihmisiä ja sitten joku rupusakki jossain. Se on sellainen kova maailmankuva, jossa järjellä ratkotaan kaikki, katsotaan vain mitä excelissä viivan alle jää ja jossa empatia ja sympatia kuuluu korkeintaan vain päiväkodin aikuisten toimenkuvaan lapsen haavaan puhaltaessa.

Saarikko sanoi, että hänelle empatia on politiikkaa koossa pitävä käyttövoima.

– Sen sijaan yövartijoiden ajattelussa karnevalisoidaan kaikki se, mitä päättäjät tähän asti ovat pitäneet ikävänä velvollisuutena ja halunneet yrittää perustella silmiin katsoen, miksi taloudessa on pakko kiristää vyötä. Sellaisessa Suomessa näytetään uskovan, että osaton, syrjäytetty tai heikko virkoaa sillä, kun häntä vaan hiukan kepittää. Ja perään heitetään nälvivä tokaisu siitä, että jos on pätkääkään näistä ihmisistä huolissaan, taitaa olla vasemmistolainen.

SAARIKKO totesi, ettei se, että kannattaa ihmisyyden jakamatonta arvoa, ihmisten samanarvoisuutta, oikeutta tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin tai hyvinvointiyhteiskuntaa ole mitään vasemmistolaisuutta.

– Se on suomalaisuutta. Taitavaa taloudenpidon ja sosiaalipolitiikkaa yhdistämistä, pohjoismaista yhteiskuntamallia. Sitä maailmalla ihaillaan ja sen tulokset ovat kiistattomia.

– Oma häpeämme on, jos emme osaa tätä uudistaa ja keskustella auki, mihin valtion tarjoamat palvelut rajataan. Totta kai niitä on pakko rajata. Valita tärkeimmät. Mutta eri asia on, millä tyylillä ja motiiveilla se tehdään.

Saarikko sanoi, ettei katujen turvattomuus parane vain poliiseja lisäämällä eikä hoitajia saada sairaaloihin lisää, jos samalla rajaa työperäistä maahanmuuttoa. Eikä työntekijät tyydy osaansa alamaisina vain siksi, että maahan tuli hallitus, joka ei enää halunnut kannatella sopimusyhteiskuntaa.

– Se, että ihmisiä työnnetään osattomuuteen, johtaa meidät maaksi, jossa hyväosaiset rakentavat muurit ja vartijat ympärilleen. Perusteluksi riittää se, että kaikki on maahanmuuttajien syytä.

– Minun elinaikanani Suomessa ei ole tosissaan romutettu ideaa hyvinvointiyhteiskunnasta koskaan näin perusteellisesti. Railona repeää myös alueiden välillä nyt liikaa. Ja siksi se kannattaa pysäyttää ajoissa. Keskustan pitää pysäyttää se. Tämä pakkopuhe ja hyvinvointiyhteiskunnan alasajon pyrkimys saattaa johtaa juurensa siihen, että koko 2000-luku on keskitytty puhumaan yhteiskuntamallimme tuottamista oikeuksista, ei juurikaan velvollisuuksista. Se on kohtalokas virhe ja synnyttää kiukkua. Mitä minun verovaroilla täällä oikein puuhataan? Mitä minä tästä hyödyn? Kun todellisuudet erkanevat, yhteisen luottamusyhteiskunnan kannattelulta pettää pohja.

SAARIKON mukaan on virhe, että on rakennettu asiakasyhteiskunta, joka keskittyy paljon vain oikeuksiin.

– Se helposti hukuttaa oleellisimman – sen että hyvinvointiyhteiskunta vaatii toteutuakseen työtä, yrittäjyyttä ja rahaa. Vastuuta, jolla vapautta lunastetaan. Toinen ongelma on, että olemme lapsellisesti uskoneet siihen, että lisäämällä sääntelyä, normeja, mitoituksia ja kaavoja asiat muuttuvat paremmaksi vaikkapa julkisissa palveluissa. Tämä ajattelu pitää murtaa. Valtaa pitää antaa mahdollisimman paljon alueille, ihmistä lähelle. Siellä asiat tiedetään parhaiten.

Saarikon mukaan on yhtä aikaa totta sekä se, että on aineellisen mutta myös henkisen pääoman puutetta.

– Ei kumpikaan valehtele, ei oikeisto eikä vasemmisto tilannekuvassaan. Suomen talous on kestämättömällä pohjalla, koska taloutemme ei kasva, väki ikääntyy ja menot ovat paljon suuremmat kuin tulot. On ihan totta, että Suomessa pitää olla tilaa menestykselle. Maa tarvitsee investointeja ja yrittäjiä.

– Ja tämän kaiken kanssa samaan aikaan ihmisten kokemus yhteisen Suomen ideasta ohenee. Luottamus esimerkiksi terveyspalveluihin on laskenut suuresti Orpon hallituksen aikana. Kaikkiaan leikkaukset jättävät jäljen, josta osa jää märkiviksi haavoiksi. Se vain on tosiasia.

– Tämän kaiken yhdistämiseen tarvitaan Suomen keskustaa. Me keskellä olevana, koko Suomen tuntevana tavallisten ihmisten puolueena ymmärrämme, että molemmat asiat ovat yhtä aikaa totta. Me emme tyydy kovan oikeiston lailla perustelemaan kaikkea rahalla, vaan ymmärrämme, että yhteiskunnan vielä suurempi pääoma on se luottamus, joka syntyy toistemme välillä.

SUOMEN idea ei ole vain selviytyä eikä menestyä, Saarikko totesi. Hän jatkoi, että Suomen idea on olla yhteinen Suomi.

– Historian saatossa tässä maassa on löydetty yhteisiä projekteja – nyt tuntuu että vain kovan turvallisuuden ja puolustuksen äärellä osaamme enää rakentaa yhteistä. Meillä on ollut sopimisen taitoa ja jaloa eetosta isänmaan yhteiseksi asiaksi. Eihän se ole kadonnut? Ratkottavana on ilmastonmuutoksen vakava haaste lasten ja nuorten tulevaisuuden vuoksi. Samalla koko elinpiiriä muokkaa tekoälyn mahdollisuudet, joiden perässä kannattaa pystyä. Kasvavat mielenterveyden ongelmat. Suomen varautuminen ja huoltovarmuus. Kotimainen energia ja ruoka. Puhumattakaan välttämättömästä talouskasvun tarpeesta ja toisaalta hyvinvointipalveluiden turvaamisesta.
Tolkun suomalaiset odottavat tekoja, suuntaa Suomelle.

Saarikko haastoi sosialidemokraatteja ja kokoomusta sekä keskustaa tulemaan “äärilaitojen nurkista kohti keskustaa”.

– Siellä te olette ennen olleetkin. Se tekisi Suomelle hyvää. Jos eteen tulevat vieläkin vakavammat ajat, juuri meidän kolmen on kyettävä yhteistyöhön, hän sanoi.

– Ollaan siis aikuisia huoneessa ja lopetetaan uskomasta, että politiikan on pakko muuttua someviestin mittaiseksi mölinäksi ja pikavoittojen lunastukseksi päivittäispainissa.

PUHEEN loppupuolella Saarikko käsitteli peruskoulua, sotea sekä huolenpitoa ikäihmisistä.

Viime vaalikauden päätöksillä työntekijä sai oikeuden viiteen vapaapäivään samassa taloudessa asuvan omaisen auttamiseen rajatuissa tilanteissa.

– Palkattomalla vapaalla ilman tuloja on kuitenkin vaikea kattaa arjen kuluja. Oikeuksista tulee näin helposti näennäisiä ja harvojen etuoikeuksia. Kaikilla työssäkäyvillä rakas hoivattava läheinen ei myöskään asu saman katon alla. Olisin valmis viemään tätä ajattelua pidemmälle ja katson esimerkkejä muista Pohjoismaista. Mielestäni Suomessa tulisi alkaa valmistella sairasvakuutuksesta maksettavaa korvausta iäkkäitä läheisiään hoitaville työssäkäyville. Se tulee halvemmaksi kun vanhusten heitteille jätöt tai loputtomat jonot, Saarikko totesi.

– Tavoitteena alkuun tulisi olla, että olisi mahdollista saada vuosittain esimerkiksi kymmenen päivää korvattavaa vapaapäivää työstä omaisen hoivaa varten tai vastaava määrä osa-aikaista korvausta. Näin esimerkiksi matalapalkkaisissa töissä olevilla olisi aito mahdollisuus auttaa omaisiaan, kun tarve koittaa. Korvauksen taso ja vapaan yksityiskohdat tulisi ratkaista valmistelussa ottaen huomioon julkisen talouden tilanne sekä eri kokoisten yritysten tarpeet, hän ehdotti.

AIVAN viimeiseksi Saarikko jakoi kiitoksia päättyvän puheenjohtajakautensa tärkeille ihmisille aloittaen omasta perheestään ja edeten puolueen keskeisiin hahmoihin sekä keskustalaisiin yhdessä.

– Keskustalaisuudessa minua eniten koskettaa se vahva paikallinen vastuunkanto, jota jokainen teistä täällä edustaa. Keskusta on minulle koko Suomi.

– Tien risteyksessä ollaan. Valitsen tienviitan, jossa lukee ”Eteenpäin”. Uusi elämä minussa sisälläni, uusi aika puolueelle. Uusi mahdollisuus. Minulla on varma tunne siitä, että keskustalaisuudelle käy hyvin ja luottamus lisääntyy. Seuraajani tulee pitämään tästä liikkeestä hyvän huolen. Ja sanon painokkaasti: Pitäkää tekin hänestä hyvää huolta.

– Lähden kiitollisena siitä, että sain mahdollisuuden – vieläpä näin historiallisessa vaikeassa ajassa olla johtajanne. Tiesin Keskustasta paljon kun tähän ryhdyin – mutta läheskään kaikkea en osannut aavistaa. Kiitos että luotitte ja kiitos, että moni jaksoi myös kannustaa.

Kauaskantoisimpina päätöksinä puheenjohtajakaudelta Saarikko nosti Suomen koronasta selviämisen ohella sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteen uudistuksen.

– Ajan saatossa opimme arvostamaan sitä alkukankeuksien jälkeen, hän sanoi sotesta.

– Toinen ja vielä paljon kauaskantoisempi oli nopea päätös NATO-jäsenyydestä. Vieläkin tunnen sen ihollani, miten tuuli kääntyi koko maassa. Viisas kansa. Päätöksen läpivieminen keskustassa oli osoitus keskustalaisen väen pragmaattisesta toiminnasta sekä isänmaallisesta ja ajassa liikkuvasta aatteesta.

SAARIKKO totesi myös, että kaikki ei ollut helppoa eikä kaikki mennyt hyvin.

– Katson kuitenkin itseäni ja teitä, minut aikanaan valinneita silmiin ja uskallan sanoa: annoin aivan kaikkeni.

– Olen halunnut puhua avoimesti epäonnistumisesta, kyvyttömyydestä vastata suuriin odotuksiin sekä politiikan kriisien tuomasta väsymyksestä ja pettymyksestä menneeseen hallituskauteen. Nekin kuuluvat politiikkaan ja ne pitää tuntea, myöntää ja elää läpi.

– Tärkeimmäksi onnistumiseksi kaudellani lasken sen, että rohkenemme nyt paremmin pysyä keskellä ja vertailla itseämme muihin vähemmän, vaikka ajan henki vie äärilaidoille. Tasapainon tuojille on vielä kysyntää, enemmän kuin ikinä nyt arvaattekaan.

Saarikon mukaan viime keväänä oli välttämätöntä mennä oppositioon. Kansan viesti oli selvä ja edellisvaalien jälkeisistä ratkaisuista oli opittava.

– Nämä vuodet oppositiossa on käytettävä viisaasti oman vaihtoehdon rakentamiseen.

SAARIKKO oli keskustan johtotehtävissä vuodesta 2010 lähtien.

– Voi sanoa, että näin ja koin melkein kaiken, hurmoksesta harmauteen, tappioista uuden nousun rakentamiseen.

Tulevaisuutensa suhteen Saarikko sanoi olevansa avoin.

– Se on onnekas elämänkohta.

Aluevaaleissa ensi keväänä Saarikko aikoo olla ehdolla Varsinais-Suomessa.

– Elämä on tulemista ja lähtemistä. Ja pitää osata myös lähteä. Ja minä lähden kiitollisin mielin. Aion ottaa käteeni edistyksen lipun. Ottakaa tekin. Mennyt ei palaa, mutta juuret kantavat. Ennen ei ollut paremmin. Mutta huomenna voi olla paremmin.