Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Saarikko tiukkana perussuomalaisille: “En voi sietää ajatusta siitä, että miltei sadantuhannen suomalaisen opettajan ylle heitetään varjo”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko pohti laajasti puolueensa tilaa, tavoitteita ja paikkaa keskustan eduskuntaryhmän talvikokouksessa.

Demokraatti

Demokraatti

– Keskustan ydin on luottamus ihmiseen. Me taistelemme ihmisen vapauden ja vastuun puolesta. Se on meidän ideologia.

– Meistä tulee taas ei-vasemmistolaisen Suomen johtava puolue. Sen tavoitteen äärellä olen päättäväinen, mutta valtavan nöyrä. Emme muuten ole myöskään oikeistolainen puolue. Olemme keskustalainen puolue, hän muun muassa sanoi.

Melun ja kohinan keskeltä keskustaa Saarikon mukaan juuri nyt erota. Tähän haetaan Saarikon mukaan muutosta. Puheenjohtajan mukaan keskusta esittää lähiviikkoina monia yhteiskunnallisia avauksia.

– Minulta on aina silloin tällöin kysytty mikä erottaa Keskustan muista suomalasisista puolueista. Yhä useammin vastaukseni kuuluu seuraavasti: Keskustalla on luonteva ja mutkaton suhde omistajuuteen, Saarikko määritteli.

Keskusta on Saarikon mukaan myös pienomistamisen puolue.

– Arjen tasolla yksi käytännön esimerkki tämän tukemisessa on sijoitussäästötili. Se on saanut kymmenet tuhannet tavalliset suomalaiset sijoittamaan, kuin sukan varteen, varallisuuttaan pitkän tähtäimen hyvinvointiin ja yritysten kasvuun. Osakesäästötili on lähtenyt hyvin liikkeelle. Nyt sitä pitää kehittää. Laajennetaan mahdollisia sijoituskohteita ja nostetaan sijoitettavan summan kattoa. Tämä on keskustan tavoite, Saarikko linjasi.

Keskusta haluaa Saarikon mukaan myös sujuvoittaa isompien ja pienempien investointihankkeiden lupakäsittelyä.

– Investointihankkeet pitää saada pois luvitusruuhkasta ja kuokka kopsahtaa maahan nykyistä nopeammin.

– Tämä onnistuu, kun lupaprosessien kestolle viranomaisen käsittelyssä asetetaan enimmäismääräaika. Sitovan, esimerkiksi yhden vuoden kokonaiskäsittelyajan sisällyttäminen lainsäädäntöömme ei tietenkään ole yksinkertaista, vaan vaatii perusteellisen valmistelun.

– Tavoitteenamme on, että lukuisat erilliset investointihankkeen luvat korvataan yhdellä luvalla.

Saarikko otti kantaa myös poliittiseen puheeseen.

– Radikaalit puheet johtavat radikaaleihin tekoihin. Nyt viimeistään on aika ymmärtää se.

– Asiattoman puheen lausuja tai vihaa täynnä olevien lauseiden kirjoittaja ei ehkä itse tartu väkivaltaan. Vihanlietsoja ei voi kuitenkaan koskaan olla varma siitä, mitä hänen sanansa saavat toisessa ihmisessä aikaan.

– Onko niin, että hänen ei siis tarvitsekaan kantaa siitä mitään vastuuta? Ei. Näin ei voi olla. Peräänkuulutan meidän politiikassa toimivien ihmisten vastuuta.

Saarikko tuomitsi Juha Sipilään (kesk.) kohdistuneen väkivallan teon tuomittavaksi ja halpamaiseksi. Eduskunnan lähellä Sipilää kohtaan tapahtunutta hyökkäystä tutkii poliisi.

– Kavahdan myös syvästi siihen liittyneen jälkipuinnin tiettyjä sävyjä. Tuemme Sinua Juha, puolustamme Sinua. Kun Sinua satutettiin, satutettiin meitä kaikkia. Politiikkamme saa kritisoida, tekojamme saa arvostella, mutta jokaisella, myös päättäjällä, on oikeus koskemattomuuteen, Saarikko painotti.

Saarikko otti kantaa myös perussuomalaisista nuorista lähteneeseen kampanjaan, jossa kerätään kokemuksia siitä, että kouluissa politikoitaisiin perussuomalaisia vastaan.

– En myöskään voi sietää ajatusta siitä, että miltei sadantuhannen suomalaisen opettajan ylle heitetään varjo heidän ammattitaitonsa puutteesta. Tässä maassa on fiksuja lapsia ja nuoria – ja heillä maailman parhaat opettajat. Silti Perussuomalaiset vihjailevat heidän aivopesevän lapsia. Nuo väitteet ovat vastuuttomia, eivätkä ne johda mihinkään, Saarikko sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE