Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

18.9.2020 10:41 ・ Päivitetty: 18.9.2020 10:41

Saarioisten työntekijät marssivat ulos: ”Haluamme, että työnantaja investoi myös ihmisiin”

Saarioisten Valkeakosken lihatehtaan ja leipomon työntekijät marssivat eilen ulos työpaikoiltaan, Suomen elintarviketyöläisten liitto (SEL) kertoo verkkosivuillaan.

Demokraatti

Demokraatti

Ulosmarssi on vastalause työnantajan suunnitelmille irtisanoa yhdeksän työntekijää, joista kuusi olisi lihatehtaalta ja kolme leipomosta. Ulosmarssiin osallistuvat kaikki tuotannon ja kunnossapidon työntekijät, joita on yhteensä noin 150. Työntekijät palaavat takaisin töihinsä maanantaina.

Työpaikalla alkoivat elokuussa yhteistoimintaneuvottelut, joissa on uhattuna yhdeksän työntekijän työpaikka.

Työntekijät eivät hyväksy irtisanomisia, sillä työnantaja suunnittelee parhaillaan uutta investointia, johon tullaan lähitulevaisuudessa rekrytoimaan työntekijöitä.

– Me haluamme, että työnantaja investoi myös ihmisiin ja irtisanomisten sijaan kouluttaa työntekijät uusiin töihin, Saarioisten Valkeakosken lihatehtaan työntekijöiden pääluottamusmies Pasi Sievänen kertoo SEL:n verkkosivuilla.

Liiton mukaan työnantaja ei ole vielä ilmoittanut lopullista päätöstään, ja neuvotteluiden on tarkoitus jatkua ensi viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU