Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sairaalakiista jumittaa sote-valiokunnassa – iltapäivän kokous peruttiin

Sote-uudistuksen käsittelyssä on jälleen uusia mutkia sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Ilmeisesti ainakin laajan toiminnan sairaaloita koskevan asian käsittely on jumiutunut valiokunnassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valiokunnan kokoukset tältä päivältä ovat ohi ja iltapäivän kokous on peruttu, kertoo valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.). Kiuru ei tarkenna yksittäistä syytä päätökselle.

Kiurun mukaan sote-asioiden käsittelyjärjestyksestä äänestettiin valiokunnassa. Valiokunta jatkaa kokoustamistaan ensi tiistaina valinnanvapausasioilla. Vielä on epäselvää, millä aikataululla sairaalakysymyksen käsittely voi jatkua.

Hallituspuolueet keskusta ja kokoomus ajautuivat Vaasan laajan päivystyksen sairaalasta torstaina erimielisyyteen, joka johti valiokunnan kokouksen keskeyttämiseen, kertoo Helsingin Sanomat.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus on päättänyt, että laajan päivystyksen keskussairaaloita on Suomessa 12. Päivystys on määrä siirtää Vaasasta Seinäjoelle.

Päätöstä on vastustanut muun muassa RKP ja SDP.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE