Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

SAK: Naisen euro on 84 senttiä – “Näin tärkeää asiakokonaisuutta ei pitäisi jättää vain seuraavan hallituksen murheeksi”

SAK sanoo tiedotteessa toivoneensa, että palkka-avoimuutta olisi viety eteenpäin vielä tällä hallituskaudella.

Demokraatti

Demokraatti

Suomen suurin palkansaajajärjestö on kuitenkin tyytyväinen, että tasa-arvoasioista vastaava ministeri Annika Saarikko (kesk.) kutsuu koolle kolmikantaisen työryhmän.

Valitettavaa on järjestön mukaan se, että työryhmän esitykset ovat käytettävissä vasta kevään hallitusneuvotteluissa.

“Näin tärkeää asiakokonaisuutta ei pitäisi jättää vain seuraavan hallituksen murheeksi”, SAK:n työehtoasiantuntija Ismo Kokko kommentoi.

“Hallitusneuvotteluissa tasa-arvon, samapalkkaisuuden ja palkka-avoimuuden edistäminen alkaa taas kerran alusta. On olemassa vaara, että ratkaisut tämän asian suhteen hautautuvat jonkin muun alle.”

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara luovutti tänään tiistaina selvityksensä palkka-avoimuuden lisäämisestä ministeri Saarikolle.

Samapalkkaisuusohjelmista ja avoimuustoiveista huolimatta naisten ja miesten palkkaero on jämähtänyt paikoilleen. Naisen euro on SAK:n mukaan tällä hetkellä noin 84 senttiä.

Lisää aiheesta

“Parasta olisi, jos koko henkilöstön palkat olisivat avoimia työpaikoilla. Tällaisen avoimuuden toteutuminen vaatii kuitenkin vielä suurta kulttuurin muutosta työpaikoilla. Tavoitteeseen voimme päästä vain palkka-avoimuutta tukevan lainsäädännön kautta.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE