Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SAK:n puheenjohtaja huolestui: “Suomi on kovaa vauhtia profiloitumassa osaksi vanhoillista maaryhmää”

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta katsoo, että Orpon hallitus on vaarantamassa Suomen maineen yhteisön rakentajana ja viemässä Suomen väärään leiriin EU:ssa.

Demokraatti

Demokraatti

– Orpon hallituksen vahvasti ideologinen työmarkkinalinja on johtamassa Suomen sivuraiteille myös EU-politiikassa. Suomi on kovaa vauhtia profiloitumassa osaksi vanhoillista maaryhmää, joka torjuu kaiken etenemisen ihmisten oikeuksien vahvistamisessa, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo tiedotteessa.

Eloranta jatkaa, että viime viikkoina hallituksen linja on nähty muun muassa yritysvastuudirektiivin käsittelyssä. Elorannan mukaan pitkään valmisteltu ja EU-instituutioiden kesken jo alustavasti sovittu yritysvastuudirektiivi edistäisi niin ihmisoikeuksien toteutumista kuin vastuullisten yritysten kilpailuasemaakin, mutta nyt Suomen hallitus on viime metreillä vetämässä tukeaan hankkeelta.

– Suomen piti olla yritysvastuun edelläkävijä, mutta nyt hallitus on hankkimassa meille peränpitäjän ja jarrumiehen leimaa.

ELORANTA toteaa myös, että toinen loppusuoran päätöksentekoon jumittunut EU-hanke on alustatyödirektiivi, jonka tarkoitus on korjata esimerkiksi ruokalähettinä toimivien alustatyöntekijöiden äärimmäisen haavoittuva asema. Euroopan komissio, parlamentti ja monet jäsenmaat olisivat jo hyväksymässä alustatyöntekijöille normaalit työntekijän oikeudet, mutta jarruttavien hallitusten ryhmä estää etenemisen. Suomi on mukana tässäkin maaryhmässä, Eloranta huomauttaa.

– Eurovaalien lähestyessä on surkeaa, jos konservatiivisten maiden joukko torjuu komission viisaasti ajamat parannukset tavallisten ihmisten oikeuksiin. Suomen ei todellakaan pitäisi olla tällaisessa mukana, Eloranta sanoo tiedotteessa.

EUROPARLAMENTTIVAALIT järjestetään Suomessa 9. kesäkuuta 2024.

SAK haluaa, että seuraava Euroopan parlamentti jatkaa työntekijöiden oikeuksien vahvistamista. Alustatyöntekijöiden oikeuksien vahvistamisen ohella on uudistettava muun muassa etätyötä koskevia EU:n sääntöjä ja puututtava tekoälyn työntekijöille haitalliseen käyttöön.

SAK:n mukaan EU:n ulkopuolelta tulevan työvoiman rekrytointia edistäviin unionin järjestelmiin on luotava mekanismit varmistamaan, että niiden kautta työllistyvät saavat heti työntekomaan lakien ja työehtosopimusten mukaiset työehdot. Tämä estäisi epätervettä kilpailua ja palkkojen polkemista myös Suomessa.

Muita teemoja ovat muun muassa demokratian ja oikeusvaltion puolustaminen, EU:n talouspolitiikka ja oikeudenmukainen ilmastosiirtymä sekä EU:n ulkosuhteet ja laajentuminen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE