Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Salminen painottaa, ettei THL:n kanta muuttunut: “Siitä ei ole kahta sanaa”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen korostaa, että laitoksen kanta liikkumisrajoituksista ei muuttunut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

THL:n mukaan liikkumisrajoitukset olisivat olleet paras tapa hillitä epidemiaa, kuten laitos oli lausunnoissaan hallitukselle maaliskuussa todennut.

–  Siitä ei ole kahta sanaa. Arvio ei ole siitä muuttunut, että pidämme niitä hyvänä vaihtoehtona sellaisessa tilanteessa, että epidemia kiihtyisi uudelleen nopeasti, Salminen sanoo STT:lle.

STT uutisoi aiemmin tänään, että perustuslakivaliokunnan kokouksessa maaliskuun lopussa Salminen kertoi kysyttäessä, että hallituksen esittämien liikkumisrajoitusten sijaan riittävä vaikutus saataisiin myös oleellisimpien tartuntariskien rajoittamisella, esimerkiksi yksityistilaisuuksien kokoontumisrajoituksilla ja palveluita sulkemalla. Salminen oli vahvistanut sanomansa STT:lle.

Salminen täsmensi myöhemmin, että asiaa kysyttiin perustuslakivaliokunnan kuulemisen lopussa niin, että olisiko hyötyä, jos liikkumisen rajoituksia ei saada käyttöön ja onnistutaan säätämään riittävän kattavasti näitä muita rajoittamalla.

–  Siihen vastasin, että kyllä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE