Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sanna Marin on varautunut kolmipäiväiseenkin budjettiriiheen: “Neuvottelemme niin pitkään kuin tarvitsee”

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo olevansa varautunut myös siihen, että ensi viikon maanantaille ja tiistaille suunniteltu hallituksen budjettiriihi venyy keskiviikon puolelle.

Rane Aunimo

Demokraatti

Marin vieraili tänään politiikan toimittajien yhdistyksen tilaisuudessa.

– Tulemme käsittelemään erittäin isoja ja merkittäviä kysymyksiä. Tähän budjettiriiheen kohdistuu aivan erityinen huomio johtuen niin ajankohtaisesta tilanteesta, me olemme globaalissa pandemiassa ja tämä aiheuttaa jokaiselle maalle isoja haasteita, niin myös Suomelle, joten budjettiriiheen tästäkin näkökulmasta kohdistuu iso mielenkiinto. Mutta myös sen vuoksi, että jo hallitusohjelmaneuvotteluissa sovimme, että tämä on se budjettiriihi, jossa linjaamme esimerkiksi työllisyystoimiin liittyvistä kysymyksistä ja monista muista merkittävistä asioista.

Pääministeri sanookin, että riiheen on ladattu suuria odotuksia.

– On tietenkin odotettu myös sitä, että milloin hallitus tekee vaikkapa työllisyyteen liittyvä päätöksiä. Hallitusohjelman mukaisesti tämä on se kohta, kun näistä asioista 30 000 ensimmäisen työllisen osalta linjataan ja päätetään.

Marin kertoi, että hallitusviisikko on jo kokoontunut keskustelemaan riihen osalta ja keskustan uuden puheenjohtajan Annika Saarikon lisäksi paikalla on ollut valtiovarainministeri Matti Vanhanen. Marin kuvailee eilistä keskustelua hyvähenkiseksi.

– Itselläni on luottamusta siihen, että budjettiriihessä tulemme ulos yhtenäisenä ja isojen päätösten kanssa. Eilinen kokoontuminen ainakin itselläni vahvisti uskoa siihen, että hallituksella on yhteiset näkemykset niin tilanteen vakavuudesta kuin tarvittavista lääkkeistä, joita tarvitsemme tilanteen vakauttamiseksi ja elpymisen vauhdittamiseksi.

Lisää aiheesta

Marin sanoo, ettei ennakoi, kuinka pitkiksi neuvottelut venyvät.

– Aikaisemmin olemme saaneet isotkin neuvottelut, budjettiriihen ja myös kuluvan vuoden kehysriihen aika kivuttomasti ja nopeastikin, mutta tässä on poikkeuksellisen isoja ja hankalia asioita pöydällä, jotka ovat puolueille tärkeitä. Eli vielä en pysty ennakoimaan, saadaanko budjettiriihen kahdessa päivässä päätökseen vai voisiko olla jopa niin, että keskiviikolle asti joudumme neuvottelemaan. Siitä ei vielä ole viitteitä, mutta itse ainakin olen kalenteriini varannut myös keskiviikolle tilaa, jos tilanne niin vaatii, niin neuvottelemme niin pitkään kuin tarvitsee.

Marin kertoi, että hallituksen sisällä on puhuttu myös suhtautumisesta siihen, tulisiko hallitusohjelmaa perata läpi.

– Oen aikaisemminkin sanonut, että hallituspuolueilla ei ole suurta intoa avaamaan hallitusohjelmaa kokonaisuudessaan, vaikka toimintaympäristö on muuttunut. Voi olla jopa niin, että meillä sosialidemokraateilla on ehkä eniten valmiutta lähteä perkaamaan hallitusohjelmaa kohta kohdalta läpi muuttuneeseen toimintaympäristöön nähden, mutta laajempaa halua hallituksen piirissä ei ole tällaista keskustelua käydä. Eli emme tule tekemään hallitusohjelman uudelleenkirjoittamista, mutta tiettyjä kysymyksiä joudumme peilaamaan myös nykyiseen tilanteeseen ja muuttuneeseen toimintaympäristöön, josta meillä ei ollut silloin aavistusta, kun neuvottelimme yhdessä hallitusohjelmaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE