Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Sanna Marin: Yrityksille tarvitaan lisää tukitoimia – ei halua nähdä 1990-luvun laman konkurssiaaltoa

Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan on selvää, että yrityksille tarvitaan lisää tukitoimia. Hallituksella on hänen mukaansa tahtoa auttaa niitä, mutta hallitus on joutunut miettimään mekanismeja tukien jakamiseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Itse en haluaisi nähdä tässä maassa sellaista tilannetta kuin 1990-luvun laman aikana, kun yrityksiä meni konkurssiin, ihmiskohtalot olivat surullisia ja monet perheetkin hajosivat. Pidän äärettömän tärkeää, että pyritään kaikin mahdollisin toimin varmistamaan, että tämä ei uudelleen muodostu todellisuudeksi, hän sanoi eduskunnan täysistunnossa.

Useat kansanedustajat kysyivät, miten hallitus voi näissä poikkeuksellisissa oloissa turvata pienten ja muidenkin yritysten tilanteen ja millä aikataululla uusia tukia on luvassa.

Eduskunta on kokoontunut päättämään ravintoloiden sulkemisesta.

Hallitus antoi tiistaina eduskunnalle esityksen, jolla määrätään ravintolat, kahvilat ja vastaavat suljettaviksi toukokuun loppuun asti, jotta koronaviruksen leviämistä voidaan hidastaa. Ehdotuksen mukaan ravitsemisliikkeet suljettaisiin asiakkailta, mutta ulosmyynti olisi kuitenkin sallittua.

Esitys voisi tulla voimaan maanantaina

Vaikka eduskunta hyväksynee esityksen ravintoloiden sulkemisesta, sitä voidaan alkaa soveltaa käytäntöön vasta, kun hallitus on antanut täydentävän asetuksen asiasta.

– Valmistelu on tämän osalta käynnissä. Meidän pitää perustella hyvin huolellisesti, minkä takia katsomme, että tämä on eritoten koko maan asia eikä vain yksittäisten paikkkuntien tai maakuntien asia, Marin sanoi.

Esitys voisi Marinin mukaan tulla voimaan maanantaina.

Perustuslakivaliokunta puolsi keskiviikon käsittelyssään esitystä täsmennyksin. Valiokunta kuitenkin esitti, että kieltoa rajataan alueellisesti ja ajallisesti tilanteen salliessa. Valiokunta piti lisäksi välttämättömänä, että ravintoloiden sulkemisesta aiheutuneiden menetyksien kohtuullinen korvaaminen yrittäjille säädetään lailla.

Marin on vedonnut, että kaikki ravintoloitsijat sulkisivat tilansa asiakaskäynneiltä omatoimisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Pääkirjoitukset
28.5.2020
Kainosteluunkaan ei ole syytä: SDP on nyt monella mittarilla Suomen selvästi suosituin puolue
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE