Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Satakuntalaisedustajat tyytyväisiä alueelle tuleviin määrärahoihin

Heidi Viljanen ja Kristiina Salonen (oikealla) ovat SDP:n kansanedustajia.

Valtiovarainvaliokunta hyväksyi perjantaina mietintönsä valtion vuoden 2021 talousarvioesitykseen liittyen. Samalla hyväksyttiin eduskunnan määrärahalisäysten kohteet.

Demokraatti

Demokraatti

Satakuntalaisedustajat iloitsevat muun muassa Jämin maantien parantamiseen esitettävästä 400 000 euron määrärahasta ja puuttuvan valaistuksen rakentamiseen Euraan osoitettavasta 350 000 euron rahoituksesta.

Rahoitusta esitetään myös Säkylän Pyhäjärven hoitokalastukseen sekä Lauhanvuori – Hämeenkangas Geoparkin kehittämiseen, joista molemmille esitetään 100 000 euron määrärahaa.

Mukana on myös monia valtakunnallisia hankkeita.

– Tievalaistuksen rakentaminen Kiukaisiin ja Euraan (maantielle 12786 ja kantatielle 43) parantaa merkittävästi liikenneturvallisuutta näillä tieosuuksilla ja liittymäalueilla. Tämä on tärkeää erityisesti jalankulkijoille ja pyöräilijöille, joille reitti on tällä hetkellä vaarallinen. Henkilöautojen ja raskaan liikenteen lisäksi näillä teillä liikkuu myös koululaisia, joten reitin valaistus tulee todella tarpeeseen, Eeva Kalli (kesk.) kertoo kansanedustajien yhteisessä tiedotteessa.

– Jämin maantielle osoitettavalla 400 000 euron määrärahalla saadaan parannettua reilun viiden kilometrin pituinen huonokuntoinen tieosuus. Tien vaikutuspiirissä toimivat muun muassa Jämin virkistysalue ja purjelentokenttä, joten parannustyö palvelee samalla myös alueen harrastustoiminnan edellytyksiä. Hienoa, että tälle saadaan nyt rahoitus, sanoo puolestaan Heidi Viljanen (sd.).

– UNESCO Global Geopark -statuksen heinäkuussa saanut Lauhanvuori – Hämeenkangas Geopark on kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimainen kestävään kehitykseen perustuva matkailukohde. Aluetta on kehitetty pitkäjänteisesti vuodesta 2014, mutta resurssit ovat olleet niukat. Potentiaalia alueella on valtavasti, joten sen jatkokehittäminen on tärkeää. Nyt saatavalla erillisrahoituksella saadaan toteutettua mm. pyörämatkailupalveluita ja retkeilyinfraa sekä kehitettyä opastusjärjestelmää, Kristiina Salonen (sd.) toteaa.

Jari Myllykoski (vas.) on tyytyväinen Säkylän Pyhäjärven hoitokalastukselle esitettävästä rahoituksesta. Tästä puolet käytetään vähempiarvoisen kalan kalastukseen ja puolet kestävän kalastuksen turvaamiseen seuraamalla kalastuksen vedenlaatuvaikutuksia, kalansaaliita ja kalakantojen kehitystä.

– Näin toimien edistetään vesistön kuntoa ja kerätään lisää tietoa, mikä on tärkeää myös kalaa jalostavien yritysten tuote- ja raaka-ainetarpeiden näkökulmasta, Myllykoski sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE