Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Satu Taavitsainen: Perintäyhtiöistä paljastui uusi karmiva asia – “Tavallisista ihmisistä on tehty rahantekokone”

Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.).

Kansanedustaja, Ulosottoon joutuneiden tukijat Eduskunnassa -ryhmän puheenjohtaja Satu Taavitsainen (sd.) jätti tänään eduskunnassa kirjallisen kysymyksen kansainvälisten perintäyhtiöiden laittomuuksien lopettamiseksi Suomessa.

Demokraatti

Demokraatti

Taavitsaisen mukaan kansainvälisten perintäyhtiöiden toiminnassa on äskettäin ilmennyt uusi asia.

– Eräs kansainvälinen perintäyhtiö myi ensin vuonna 2015 hallussaan olevat ihmisten velat toiselle kansainväliselle perintäyhtiölle ja toisen kerran samat velat uudestaan vuonna 2018 kolmannelle kansainväliselle perintäyhtiölle. Näin ollen samat velat on myyty kahteen kertaan ja molemmat velat ostaneet yhtiöt perivät niitä nyt ihmisiltä Suomessa, sanoo Taavitsainen tiedotteessaan.

Taavitsaisen mukaan suomalaisten tavallisten ihmisten velkoja pyörii ympäri maailmaa kansainvälisten perintäyhtiöiden myydessä niitä toisilleen. Kellään ei ole enää hallussa se, että osa laskuista on jo maksettuja ja osa vanhentuneita ja osa aivan perättömiä.

– Kukaan ei tutki ja käräjäoikeudessa nämä menevät sukkana läpi, moittii Taavitsainen.

– On täysin moraalitonta, että suomalaisista tavallisista ihmisistä on tehty ulkomaisten perintäyhtiöiden rahantekokone. Tämän pitää loppua, jyrähtää Taavitsainen.

– Odotan kovasti vastausta ja sitä, kuinka Sipilän hallitus on tähän vakavaan ongelmaan perehtynyt. Osoitin kysymyksen eduskunnan puhemiehelle ja hän ohjaa kysymykseni asianomaisen ministerin vastattavaksi.

Näin Taavitsainen kysyy:

Mitä ministeri aikoo tehdä Suomessa toimivien kansainvälisten perintäyhtiöiden rikollisen toiminnan kitkemiseksi?

Mitä ministeri aikoo tehdä estääkseen samojen henkilöiden perustavan uuden yrityksen ja jatkavan laitonta perintää Suomessa sen jälkeen, kun omistajien tai johtohenkilöiden edellinen yritys on menettänyt toimiluvan laittoman perinnän harjoittamisen vuoksi?

Mitä ministeri aikoo tehdä sille, ettei käräjäoikeuksissa summaarisessa menettelyssä menisi enää jatkossa läpi lainvastaisia perintätoimia?

Aikooko ministeri esittää lisättäväksi valvontaa ja kovennettavaksi rangaistuksia, uhkasakkoja ym. toimenpiteitä, joilla perintäyhtiöiden harjoittamaa laitonta perintää saadaan poistettua Suomesta?

Miten ministeri aikoo varmistaa sen, että oikeudelle toimitettavien asiakirjojen mukana vaadittaisiin aina tosite alkuperäisestä velasta alkuperäiseltä velkojalta (ei perintäyhtiöltä) sekä tosite velkaan kohdistuneista tilityksistä ja koroista?

Aikooko ministeri muuttaa perintätoimen toimintatapoja Suomessa niin, että ennen kuin perintäyhtiöt ja/tai ulosottomies voivat ryhtyä perimään velkaa, niiden tulee kirjallisesti esittää laskelma lainojen pääomista ja niille kertyneistä koroista, tilityksistä sekä jäljennökset lainojen alkuperäisistä velkakirjoista tai muista saamistodisteista?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE