Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“SDP ei näytä sitoutuneen huolenpitolupaukseen” – Puoluekokous sai heti aluksi kitkerää viestiä keskustalta

Keskustan varapuheenjohtajat Juha Rehula (kuvassa), Katri Kulmuni ja Antti Kurvinen lähettävät Lahdessa puoluekokoustaan juuri aloittavalle SDP:lle tulenkivenkatkuisen viestin:

– Me päättäjät olemme yli puoluerajojen yhdessä antaneet suomalaisille huolenpitolupauksen.

Keskustan johtoporras arvelee, että kaikki puolueet, SDP ja muukin oppositio, eivät näytä sitoutuneen siihen. Varapuheenjohtajat arvostelevat sitä, että oppositio on arvostellut tapaa, jolla hallitus runnoo kasaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta ja maakuntauudistusta.

Oppositio on kritisoinut erityisesti valinnanvapauden lisäämistä. Keskustan mielestä se taas on yksi ratkaisu ihmisten yhdenvertaisuudesta huolehtimiseksi.

Suomen ongelmia ei ole enää varaa vatuloida.

– Oppositio on todennut, että sosiaali- ja terveyspalvelujen ja maakuntauudistus on palautettava lähtöruutuun vain neljä-viisi kuukautta sen jälkeen, kun uudistus on vuoden 2019 alussa tullut voimaan, keskustan varapuheenjohtajat ihmettelevät.

Heidän mielestään suurimmiksi kärsijöiksi joutuisivat heikompiosaiset suomalaiset.

Lisää aiheesta

– Suomen ongelmia ei ole enää varaa vatuloida. Ongelmat eivät ratkea myöskään peruuttamalla taaksepäin.

Keskustan johdon mielestä “suomalaiset ansaitsevat SDP:ltä selvyyden puolueen linjaan”.

– Vastauksia odotetaan ennen muuta SDP:n uudelta puoluejohdolta. Valtakunnanpolitiikassa voimme olla eri puolilla, mutta uudistusten käytännön toteuttaminen maakunnissa ja kotikunnissa edellyttää yhteistyötä. Kysymys kuuluu, onko SDP siihen valmis, Rehula, Kulmuni ja Kurvinen patistavat tiedotteessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE