Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP nostaa valtionyhtiöiden omistajapolitiikan tikunnokkaan – “Kaikki ei saa olla kaupan”

SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen pitää tärkeänä, ettei kaikki ole kaupan - valtionyhtiöissäkään.

SDP:n yksi tämän kevään poliittisista nostoista tulee olemaan valtion omistajaohjauksen ohjelma.

Puolueen työryhmä on kansanedustaja Lauri Ihalaisen johdolla valmistellut sinivalkoisen omistamisen politiikan ohjelman. 20-sivuinen ohjelma julkaistaan keskiviikkoaamuna.

– Haluamme valmistautua perusteellisesti ja huolella tulevaan keskusteluun valtionyhtiöistä. SDP:n silmissä sinivalkoisen omistajuuden merkitys on erittäin suuri, eikä kaikki saa olla kaupan, niinkuin hiljattain ilmestyneessä EVA:n paperissa tuppaa olemaan, Ihalainen sanoo.

SDP:n paperissa on tiivistetysti 10 nostoa valtion omistajapolitiikan kehittämiseksi.

– Haluamme nivoa valtion omistajapolitiikan elinkeino- ja innovaatiopolitiikan kokonaisuuteen, ne eivät saa olla siitä irrallaan, Ihalainen sanoo.

– Valtiolla on kaksi roolia, toisaalta edellytysten rakentaja, mutta myös omistaja. OIemme hahmottaneet uusia alueita missä valtiolla olisi mielenkiintoa olla mukana valtionyhtiöissä joko ankkuriomistajana tai siltaomistajana. Valtio voisi panna liikkeelle hankkeita, joilla voi edesauttaa investointeja, mutta ei välttämättä tarvitse olla koko aikaa mukana – mallia Turun telakka. Toisena esimerkkinä Helsinki-Vantaan lentokenttä, jossa valtion 200 miljoonan panostuksella sysättiin liikkeelle miljardi-investoinnit, Ihalainen sanoo.

– Suomi on edelleen pääomaköyhä maa ja valtion rooli omistajana on tärkeä, ettei meistä tule tytäryhtiötaloutta, eivätkä pääkonttorit siirry muualle.

Lisää aiheesta

– Yleissävy on se, että omistajapolitiikassa on oltu vähän liiankin passiivisia. Tähän pitää saada korjaus, Ihalainen linjaa.

Valtio voisi panna liikkeelle hankkeita, joilla voi edesauttaa investointeja, mutta ei välttämättä tarvitse olla koko aikaa mukana – mallia Turun telakka.

Ihalaisen mukaan valtion omistajapolitiikan tulee olla pitkäjänteistä, yli vaalikausien ulottuvaa.

– Olisi järkevää, että omistajapolitiikan linjaukset valmisteltaisiin parlamentaarisesti ja ne hyväksyttäisiin eduskunnassa. Kukin hallitus sitten valmistelisi niistä strategisista linjauksista käsin vaalikausitavoitteet. Haettaisiin uutta tapaa pitkäjänteisemmälle omistajapolitiikalle, se ei saisi olla poukkoilevaa, eikä vaalikauteen sidottua, Ihalainen kertoo ohjelmasta.

Uutena esityksenä SDP:n ohjelmapaperissa on valtion viennin “jalustayhtiö”. Se koordinoi julkisten rahoitusinstrumenttien (kuten Tekes) kokonaisuutta ja auttaa vientiyrityksiä hyödyntämään instrumentteja.

Jalustayhtiö tukee pk-yritysten viennin markkinointiponnisteluja, tarjoaa analyysejä ja kontakteja ja toimii eri alojen vientiyrityksiä yhteen tuovana jalustana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE