Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP valitsi Koskisen ulkoasianvaliokunnan johtoon – ”Harmaus on syksyn väri”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Ulkoasiainvaliokunnan uusi puheenjohtaja Johannes Koskinen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen SDP:n eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen eduskunnassa Helsingissä.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan uudeksi puheenjohtajaksi nousee odotetusti kansanedustaja Johannes Koskinen. SDP:n eduskuntaryhmä päätti torstain kokouksessaan esittää häntä tehtävään. Puheenjohtajan paikan on sovittu kuuluvan SDP:lle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Koskinen täyttää 70 vuotta ensi viikolla. Hän on toiminut kansanedustajana pitkään, ensin vuosina 1991-2015 ja sen jälkeen vuodesta 2019 eteenpäin. Ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä hän on ollut pitkälti yli kymmenen vuotta. Hän toimi oikeusministerinä vuosina 1999-2005.

Koskinen on varatuomari, ja hän on Hämeen vaalipiiristä.

Puheenjohtajakisaan olivat ilmoittautuneet myös kansanedustajat Miapetra Kumpula-Natri ja Ville Skinnari.

Vaaliin tarvittiin kaksi kierrosta ja äänestys oli tiukka, mutta Tuppuraisen mukaan Koskinen sai vahvan tuen eduskuntaryhmältä tehtävään.

STT:n saamien tietojen mukaan ensimmäisellä kierroksella Koskinen sai 17, Skinnari 13 ja Kumpula-Natri 8 ääntä. Toisella kierroksella Koskinen sai 23 ja Skinnari 16 ääntä.

”Kohtuus on hyve”

KOSKINEN totesi äänestyksen jälkeen toimittajille eduskunnassa, että sosiaalidemokraattien työ ulko- ja turvallisuuspolitiikan parissa jatkuu tiiviisti. Hän sanoi, että sille on nyt erityisesti tarvetta, koska kokoomuksella on värisuora ulko- ja turvallisuuspolitiikassa presidentistä pääministeriin, ulkoministeriin ja puolustusministeriin.

-  On tärkeää, että opposition puolelta saadaan vaihtoehtoja keskusteluun ja tuomme meidän perinteistä linjaa myös tällä politiikan saralla hyvin näyttävästi esiin.

Myöhemmin hän täsmensi tämän olevan yleishuomio siitä, että jos kaikki avainpaikat ovat yksissä käsissä, koko parlamentaarisen kentän mukanaolo ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on erityisen tärkeää jo demokratian toimivuuden kannalta.

-  Tärkeätähän on, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pyritään mahdollisimman laajaan konsensukseen ja että valtaa pitävillä paikoilla olevat ottavat myös opposition huomioon.

VAKAUTTAJANA pidetyltä Koskiselta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, puuttuuko SDP:n ulkopolitiikasta ärhäkkyys vastaisuudessa. Koskisen mukaan kohtuus on hyve näissä asioissa.

-  Tyyneys on varmasti myös valttikortti näinä päivinä, ja olemme ryhmässä todenneet, että harmaus on tämän syksyn väri. Se kunniaan, lisäsi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja vaihtuu, sillä sen aiempi puheenjohtaja Kimmo Kiljunen (sd.) ilmoitti viime viikolla eroavansa tehtävästä.

Eron taustalla oli verkossa levinnyt video Kiljusesta suomenvenäläisen Aleksanterinliiton tilaisuudessa. Videolla Kiljunen muun muassa vaati itärajan avaamista ja syytti suomalaisia iltapäivälehtiä Venäjän hybridivaikuttamisen edistämisestä. Hän sanoi videolla lisäksi, että itärajan pitäminen suljettuna on ihmisoikeusloukkaus suomenvenäläisiä kohtaan.

Koskiselta kysyttiin, mitä mieltä hän asiasta on.

-  Jos meillä olisi mahdollisuuksia, niin varmaan Viron tyyppinen säännelty, rajattu rajan auki pitäminen olisi parempi, mutta se riippuu siitä, että meidän osalta turvallisuusuhka on isompi kuin ilmeisesti Viron rajalla tällä hetkellä.

Kiljuselta vapautui jäsenen paikka ulkoasiainvaliokunnassa. SDP valitsee uuden jäsenen seuraavassa ryhmäkokouksessa ensi viikolla.

Sanna Nikula, Terhi Riolo Uusivaara/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE