Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

19.3.2026 09:28 ・ Päivitetty: 19.3.2026 10:14

SDP:n eduskuntaryhmän työyhteisöselvitys valmistui – tämä siitä selvisi

MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (kesk.), pääsihteeri Rami Lindström (vas.) ja 1. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen kertoivat eduskuntaryhmässä tehdystä työyhteisöselvityksestä eduskunnassa Helsingissä 19. maaliskuuta.

Selvityksessä ei noussut tietoon uusia häirintätapauksia.

Demokraatti

Demokraatti

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tilasi Työterveyslaitokselta (TTL) työyhteisöselvityksen saadakseen ulkopuolisen ja luotettavan tahon näkemyksen työyhteisön tilanteesta.

Selvityksen perusteella suurin osa eduskuntaryhmän työntekijöistä ei ole kokenut epäasiallista käytöstä tai häirintää, vaikka moni tunnistaa, että sitä esiintyy eduskunnassa.

ESIIN nousi muutama tapaus, joissa työntekijä on kokenut edustajien taholta epäasiallista käytöstä tai sanallista häirintää.

– On huojentava tieto, että TTL:n selvityksen perusteella eduskuntaryhmässämme ei ole laajempaa häirintään liittyvää ongelmaa, vaikka jokainen tapaus onkin liikaa. Julkisuudessakin esillä olleet tapaukset eivät ole hyväksyttävää käytöstä, ja vastaisuudessa osaamme käsitellä vastaavia tapauksia entistä paremmin, sanoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen tiedotteessa.

Kaikki selvityksessä esiin nousseet ryhmän sisäiset tapaukset ovat olleet ryhmän tiedossa jo ennen tammikuussa käynnistynyttä julkista keskustelua, eikä uusia tapauksia noussut esiin. Kaikki tapaukset eivät kuitenkaan ole olleet julkisuudessa.

EDUSKUNTARYHMÄN pääsihteerin Rami Lindströmin mukaan tapauksia, jotka ovat olleet hänen tiedossaan mutta ei julkisuudessa, on joitakin. Tapaukset ovat kuluvalta vaalikaudelta, hän kertoi tiedotustilaisuudessa.

Puheenjohtaja Tuppuraisen toimintaa ei selvityksessä kukaan kuvaillut epäasialliseksi tai häiritseväksi.

Tuppuraisen mukaan SDP:n eduskuntaryhmän työntekijät ovat paikoin kokeneet häirintätapausten julkisen käsittelyn raskaana.

– Tämän selvityksen perusteella osa meidän työntekijöistä on halunnut kertoa kokeneensa pelinappulaksi joutumisen kokemuksista. Myös se on ollut heidän näkökulmastaan raskasta. Se, että asioita on käsitelty julkisuuden kautta on ollut meidän työntekijöille raskas asia, Tuppurainen sanoi mediatilaisuudessa.

OSA selvityksessä esiin nousseista tapauksista liittyy muiden puolueiden kansanedustajien toimintaan. Kyse on ollut sanallisesta häirinnästä. Selvityksestä ei kuitenkaan käy ilmi häiritsijöiden nimiä tai puolueita.

– Muiden puolueiden osalta oli mainittu esimerkiksi seksuaalisävytteisestä vitsailusta tai sanallisesta seksuaalisesta häirinnästä, Lindström sanoi.

Raportti ei ole kokonaisuudessaan julkinen, mutta TTL on laatinut selvityksestä tiivistelmän:

”Työterveyslaitos toteutti työyhteisöselvityksen SD-ryhmäkanslian työntekijöille helmi-maaliskuussa 2026. Selvitys keskittyy kuluvaan vaalikauteen.

Suurin osa työntekijöistä ei ole itse kokenut epäasiallista kohtelua tai häirintää. Omakohtaiset epäasiallisen kohtelun tai häirinnän kokemukset ovat enimmäkseen töykeää puhetta, vähättelyä tai toistuvia yhteydenottoja työajan ulkopuolella. Tapahtumat ovat olleet työnantajan tiedossa ja niitä on käsitelty.

Kehittämiskohteina työyhteisössä on tunnistettu toimintaohjeiden ja puuttumisen tapojen kehittäminen sekä työn kuormittavuuden vahvempi riskinhallinta.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen toimintaa ei kuvata epäasiallisena tai häiritsevänä.”

TTL ehdottaa selvityksessä SDP:n eduskuntaryhmän esihenkilöille selkeämpää linjaa puuttua epäasialliseen kohteluun ja häirintään.

Täydennetty kello 12.02.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU