Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n Lindtman moukaroi hallitusta: “Aina on hyvä aika rikkaiden uusille veroeduille ja aina on huono aika panostaa perusturvaan ja koulutukseen”

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi hallituksen budjettiesitystä sanomalla, että Sipilän hallitus jätti käyttämättä viimeisen mahdollisuutensa tehdä korjausliike eriarvoistavaan ja tulevaisuusuudistukset unohtavaan linjaan.

Demokraatti

Demokraatti

“Perusturvaan ja koulutukseen tehdyt leikkaukset sekä rikkaiden veroedut pysyvät voimassa. Uudistukset jäävät hamaan tulevaisuuteen”, Lindtman kirjoitti keskiviikkona Twitter-tilillään.

Lindtman sanoo, kuinka “Hallituksen mielestä aina on hyvä aika rikkaiden uusille veroeduille ja aina on huono aika panostaa perusturvaan ja koulutukseen”. Lindtmanin mukaan uudet veroedut jo suunnitteilla.

Raippaa hallitukselle tulee myös siitä, että leikkaukset koulutukseen jatkuvat. Lindtmanin mukaan hallitus myös heikentää omilla toimillaan kuntien asemaa tuntuvasti.

Demariryhmyrin mukaan nyt tarvittaisiin uudistuksia, kuten tasa-arvoa lisäävää perhevapaauudistusta sekä eriarvoisuutta vähentävää ja osaamista lisäävää maksutonta toista astetta, mutta hallituspuolueet vain tuijottavat toisiaan ja vanhoja tekemiään poliittisia lehmänkauppoja.

Lieviä kehuja Lindtman antaa hallitukselle siitä, että hyvä, että kipsin käyttöä pelloilla laajennetaan Itämeren suojelemiseksi ja tutkimukseen tulee lisäresursseja.

“Kunnianhimoisempia toimia kuitenkin tarvitaan. Jätevesien puhdistuslaitoksien tasoa nostettava ja ravinteiden separointiteknologian kehittämiseen tarvitaan lisäpanoksia.”

Lindtman on tyytyväinen myös siihen, että budjettiriihessä huomioitiin eduskuntaryhmien yhteisymmärrys rintamaveteraanien kotipalvelujen parantamisesta samalle tasolle sotainvalidien kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE