Politiikka
2.9.2026 07:42 ・ Päivitetty: 2.9.2026 07:43
SDP:n Lindtman: Näin hallitus ryösti kassan
Orpon hallituksen viimeisestä budjettiriihestä tuli kassanryöstö, kuvailee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.
Perusteluiksi Lindtman tarjoaa vastuuttomaksi luonnehtimaansa yhteisöveron ”jättialennusta” ja Valtion Eläkerahaston ”kuppausta”.
– Kun uusia sopeutustoimia ensi vuoden budjettiesityksessä on alle miljardi ja vastaavasti pelkät veronalennukset nousevat yli miljardiin, näyttää lopputulos olevan velkaantumista kiihdyttävä, Lindtman sanoo Instagram-päivityksessään.
EU:n korkeinta työttömyyttäkään ei hoideta kunnolla, Lindtman arvioi.
Lisää aiheesta
– Hallitus ei ollut valmis edes arvioimaan uudelleen työttömyysturvan suojaosien poistoa, joka on heikentänyt työllisyyttä. Ei ihme, ettei kasvu näy suomalaisten arjessa ja työllisyyskehitys on edelleen koko Euroopan surkeinta.
SDP:n johtajan mukaan leikkaukset osuvat tällä kertaa erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin, kuten vammaisiin ja sairaisiin sekä vapaaehtoistoimijoihin.
– Tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa, vaan häpeilemätön kassanryöstö. Maksajiksi laitetaan tavalliset suomalaiset, hän tiivistää.
HALLITUKSEN budjettiesitys valmistui eilen etuajassa, ilman suuria yllätyksiä. Ensi vuodelle alijäämää on luvassa 12,4 miljardia euroa.
Budjettiriihelle oli varattu aikaa keskiviikkoon asti, mutta lopputulos valmistui jo tiistaina illansuussa. Loppusummaksi tuli 92,5 miljardia euroa, eli kasvua tähän vuoteen on siten 800 miljoonaa euroa.
Pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan hallitus onnistui tekemään nyt kasvua tukevia päätöksiä.
– Ollaan saatu Suomi jaloilleen, Orpo lupasi budjetin tiedotustilaisuudessa Helsingin Säätytalolla illalla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
