Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

SDP:n varapuheenjohtajavaali ratkesi: tässä ovat kolme valittua

Niina Malm nousi SDP:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

SDP:n varapuheenjohtajiksi on valittu Niina Malm, Ville Skinnari ja Matias Mäkynen. Ehdolla olivat myös Timo Harakka, Aki Lindén ja Jaana Ylitalo.

Demokraatti

Demokraatti

Äänet jakautuivat vaalissa seuraavasti:

Niina Malm 629

Ville Skinnari 579

Matias Mäkynen 547

Timo Harakka 502

Aki Linden  324

Jaana Ylitalo 324

Malm, 38, on ensimmäisen kauden kansanedustaja Imatralta. Malm on Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, ja hän on ollut mukana kuntapolitiikassa vuodesta 2008. 38-vuotias Malm on ennen eduskuntaan nousuaan toiminut pääluottamusmiehenä Ovakon terästehtaalla.

Skinnari, 46, on toisen kauden kansanedustaja Lahdesta. Kotikaupunkinsa valtuustossa hän on toiminut vuodesta 2012. Skinnari on koulutukseltaan lakimies, ja hän on toiminut kuluneella kaudella SDP:n 3.varapuheenjohtajana.

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Mäkynen, 29, tulee Vaasasta. Hän on Pohjanmaan sosialidemokraattien puheenjohtaja ja hän on toiminut SDP:n puoluehallituksessa kuluneella kaudella. Vaasan kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 2012 toiminut Mäkynen tunnetaan myös SDP:n Yleisturva-mallin laatijana.

Aiemmin sunnuntaina SDP valitsi puheenjohtajakseen Sanna Marinin ja puoluesihteeriksi Antton Rönnholmin. Molemmat olivat ainoita ehdokkaita tehtäviinsä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE