Tiede ja teknologia
30.6.2026 04:31 ・ Päivitetty: 30.6.2026 05:04
Selvitys: Näitä kohteita Venäjä haluaa salata karttapalveluista
Venäläisen teknologiayritys Yandexin karttapalveluihin ilmestyneet sumennukset paljastavat, mitä sotilaallisiksi tai muuten tärkeiksi katsottuja kohteita Venäjän hallinto haluaa piilottaa muun muassa Suomen rajan tuntumasta.
Asia selviää pohjoismaisten yleisradioyhtiöiden SVT:n, NRK:n ja DR:n sekä virolaismedia Delfin yhteisestä selvityksestä.
SVT:n mukaan Venäjällä suositussa Yandexin karttapalvelussa on sensuroitu sumentamalla lähes 120 kohdetta, joiden joukossa on muun muassa sotilastukikohtia ja kolme ydinvoimalaitosta.
Karttapalvelussa sumennetut kohteet sijaitsevat lähellä Venäjän länsirajaa. Kohteita on myös Suomen vastaisen rajan läheisyydessä.
LÄNSIMAISISTA hakukoneista Google aloitti vastaavan sotilaskohteiden sumentamisen karttapalvelussaan jo vuonna 2007.
Jouluna 2024 moskovalainen tuomioistuin päätti, että Yandexin on sumennettava kartoissaan Rjazanin öljynjalostamon alue, koska Ukraina oli tehnyt sinne iskuja.
Syyttäjän mukaan karttapalvelun kuvat tekivät öljynjalostamosta liian haavoittuvaisen hyökkäyksille.
Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun opettaja Johan Huovinen kertoo SVT:lle, että sotilaskohteita sumentamalla halutaan vaikeuttaa Ukrainan iskukohteiden valitsemista.
Kohteiden sumentaminen karttapalveluissa saattaa kuitenkin toimia osin päinvastaisesti, sillä se saa huomion kiinnittymään alueisiin.
Yhdysvaltalainen ydinaseasiantuntija Matt Korda sanookin SVT:lle, etteivät sensuuriyritykset ole vaivan arvoisia.
- Analyytikot voivat kiertää sen kääntymällä muiden kuvatoimittajien puoleen, ja vastustajat voivat käyttää omia sotilassatelliittejaan valvontaan, hän sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
