Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sininen tulevaisuus esittää ohjelmassaan turvallisuusministeriön perustamista: “Me emme halua luoda pelon ilmapiiriä, mutta maantieteellinen sijaintimme velvoittaa realismiin”

Sininen tulevaisuus on julkaissut tänään puolustuspoliittisen ohjelmansa. Sininen tulevaisuus esittää ohjelmassaan turvallisuusministeriön perustamista. Puolustus- ja sisäministeriö tulisivat saman katon alle.

Demokraatti

Demokraatti

”Uudistuksessa rajavartiointi tuotaisiin yhteen maanpuolustuksen kanssa. On ongelmallista, että Rajavartiolaitosta koskeva lainsäädäntö tehdään sisäministeriössä maanpuolustuksesta erillään”, Simon Elo perustelee linjausta.

Siniset vaatii myös, että yleinen asevelvollisuus säilyy.

”Valikoiva tai vapaaehtoinen asevelvollisuus on mahdoton ajatus Suomen oloissa ja Suomen kokoisessa maassa. Nykyjärjestelmä on syytä säilyttää”, Sinisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kari Kulmala painottaa.

”Lisäksi siniset lisäisi naisten osallistumismahdollisuuksia maanpuolustukseen, ja tukee ajatusta yhteisistä kutsunnoista.”

Lisäksi siniset tukee esittää kansalaisille avointa ja vapaaehtoista kansalaispalvelusta, joka tukisi omalta osaltaan maan kokonaisturvallisuutta. Samoin siniset ehdottaa toiselle asteen opintoihin sisällytettäväksi kurssia maanpuolustuksesta.

”Maanpuolustusta on kehitettävä koskemaan kaikkia kansalaisia. Viimeisimmästä sodasta ja kylmästä sodastakin on jo niin pitkä aika, että uskottavan maanpuolustuksen merkitys unohtuu. Me emme halua luoda pelon ilmapiiriä, mutta maantieteellinen sijaintimme velvoittaa realismiin”, Kulmala muistuttaa.

”Aikaisemmat hallitukset ovat tehneet suuren virheen lakkauttaessaan varuskuntia jopa Suomen itärajalta. Sinisten tavoitteena on saada varuskunta joka maakuntaan. Se olisi tärkeää koko maan puolustamisen kannalta.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE