Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Sipilä: Aloite selvityksen keskeyttämisestä Bernerin

Liikenneverkon kehittämistä mietitään seuraavaksi rauhassa hallituspuolueiden kesken, ennen kuin seuraavista askelmerkeistä päätetään, sanoo pääministeri Juha Sipilä (kesk.) STT:lle.

Pääministerin mukaan autoveron osalta tulleen palautteen perusteella on selvää, että autoveron poisto ei voi olla osa liikenneverkkoyhtiöratkaisua.

Sipilä mukaan aloite keskeyttää liikenneverkkoselvityksen lausuntokierros oli liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.).

Sipilä katsoo. että liikenneverkon rahoitus vaatii joka tapauksessa uudistamista.

– Koko liikenneverkkoyhtiön ajatuksena on ollut, että uusilla palveluilla saadaan budjetin ja verotuksen ulkopuolista rahoitusta, ja sitä kautta tiestön kuntoa parannettua ilman että autoilijan kustannukset nousevat, Sipilä sanoo.

STT:n mukaan Sipilä piti selvänä, että näin laajasta hankkeesta pitää käydä julkinen keskustelu.

– Jos autokauppa ei kestä kahden viikon keskustelua, silloin pitkän tähtäimen muutos menee lyhyen tähtäimen asioiden edelle. Emme halua missään tapauksessa tuoda tällaista asiaa “puskista” ilman julkista keskustelua.

Lisää aiheesta

Berneriltä rohkea ja ennakkoluuloton selvitys keskusteltavaksi, Juha Sipilä otsikoi 20.1. blogissaan.

– Hallituspuolueet päättivät tällä viikolla, että selvitys laitetaan kuulemiskierrokselle ja että aiheesta käydään kattava asiantuntija- ja kansalaiskeskustelu ennen mahdollisen hallituksen esityksen laatimista. Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa. Siihen ei olla Suomessa totuttu, hän päivitti vielä tuolloin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE