Politiikka
23.6.2017 07:53 ・ Päivitetty: 23.6.2017 07:53
Sipilä: ”Ei ole helppo päätös, kun on niin monta ehdokasta” – EU-virastojen uusista sijoituspaikoista tulee kova vääntö
EU-maat aikovat äänestää marraskuussa siitä, mihin maahan EU:n lääkevirasto ja pankkiviranomainen sijoitetaan.
Britannia isännöi tällä hetkellä kahta EU-virastoa, lääkevirastoa ja pankkiviranomaista, jotka sijoitetaan muihin maihin brexitin myötä.
Jäsenmaat sopivat myöhään torstai-iltana siitä, miten päätös uudelleensijoittamisesta tehdään.
Lähes kaikki EU-maat tavoittelevat virastoja itselleen, Suomi mukaan luettuna, ja taistelusta on tulossa kova.
Jäsenmaiden pitää jättää hakemuksensa heinäkuun loppuun mennessä.
Komissiolla on joukko periaatteita, joiden avulla se arvioi hakemuksia. Kriteerinä on muun muassa mahdollisuus käynnistää viraston toiminta samana päivänä, kun Britannian ero astuu voimaan.
Viraston toimitilojen pitää myös sijaita hyvien kulkuyhteyksien päässä, kaupungissa pitää olla riittävästi majoitustilaa, kouluja viraston työntekijöiden lapsille ja työllistymismahdollisuuksia puolisoille. Komissio ei kuitenkaan tee päätöstä, vaan tarjoaa vain vertailutietoa päätöksenteon tueksi.
Lisää aiheesta
Yleisten asioiden neuvosto äänestää kaupungeista marraskuussa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi kokouksen päätyttyä, että prosessista päätettiin lopulta muutamassa minuutissa, vaikka aiemmin viikolla sopu näytti epävarmalta.
Sipilä uskoo, että Helsinki pärjäisi kriteerien perusteella hyvin.
– Ei ole helppo päätös, kun on niin monta ehdokasta, Sipilä kuitenkin enteili.
Anniina Luotonen–STT
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
22.6.2017 10:08
Mitä järkeä? – Jäätteenmäki havittelee EU:n lääkevirastoa Ranskaan, vaikka Suomikin siitä kilpailee
Politiikka
29.4.2017 13:12
Sipilän mukaan Suomi tekee voitavansa, jotta lääkevirasto saataisiin Suomeen
Politiikka
17.3.2017 07:06
Nyt se on virallista: Suomi tavoittelee Euroopan lääkevirastoa
Politiikka
3.6.2016 09:02
SDP:n Kymäläinen pohtii brittien EU-eroa: ”Euroopan lääkeviraston toiminnat Lontoosta Suomeen”